Olet täälläEtusivu Stigma hankaloittaa avun saamista ja hakemista päihde- ja mielenterveysongelmiin

Stigma hankaloittaa avun saamista ja hakemista päihde- ja mielenterveysongelmiin

JAA SOMESSA

Pelinappuloita ryhmässä ja yksi erikseen.

Eettiset periaatteet ja arjen käytännöt eivät aina kohtaa 

Sosiaali- ja terveysalan (sote) ammattilaisten työtä ohjaavat monet eettiset ohjeistukset ja periaatteet sekä lainsäädäntö. Keskeisiä periaatteita eettisissä ohjeissa ovat esimerkiksi ihmisarvon ja perusoikeuksien kunnioitus, oikeudenmukaisuus, asiakkaan etu, luottamus ja vastuu työn laadusta [1]. Ihmiset, joilla on päihteisiin tai riippuvuuksiin liittyviä ongelmia, kohtaavat sosiaalisessa kanssakäymisessä ja erilaisissa palveluissa muita helpommin syrjintää, kielteistä leimaamista ja ennakkoluuloja. Aina eettiset ihanteet eivät realisoidu arjen hoito- ja asiakastilanteissa. 

Stigmalla tarkoitetaan ei-toivottua leimautumisen kokemusta. Linkin ja Phelanin (2001, viitattu lähteessä [2]) määrittelyn mukaan stigmaa tuotetaan kognitiivisena prosessina valtapositiosta käsin luokittelun, stereotypisoinnin, erottelun, statuksen menettämisen ja syrjinnän kautta. Koska stigman tuottamisen voi nähdä ihmisten tapana määritellä kanssaeläjiään, niin se voi vaikuttaa huomaamatta myös sote-alalla työskentelevien asenteissa ja toiminnassa. Jo historiallinen tarkastelu paljastaa, että erityisesti päihdeongelmaan kohdistuvan stigman juuret ovat syvällä ja pysyneet osin muuttumattomina.

Stigman juuret ovat syvällä

Alkoholin kohtuukäyttöä on antiikin Kreikasta alkaen pidetty itsemääräämiskykyisten ihmisten hyveenä ja runsasta käyttöä moitittavana hillittömyyden paheena. Hyve-etiikkaan pohjautuvan moraalimallin mukaan alkoholin käyttö on tahdonalainen teko, jonka seurauksista käyttäjä on itse vastuussa. Päihdeongelman tarkastelu moraalimallista käsin johtaakin helposti ongelmasta kärsivän ihmisen syyllistämiseen ja rankaisemiseen sekä vähäiseen myötätunnon kokemiseen häntä kohtaan. [3]. Pahimmillaan ihmiset stereotypisoidaan yksipuolisten olettamusten mukaisesti esim. rikollisiksi, väkivaltaisiksi, arvaamattomiksi.  

Sairausmallista käsin tarkasteltuna päihteiden käyttöä pidetään fyysisenä tai psyykkisenä sairautena tai sosiaalisena ongelmana, jota on hoidettava velvollisuusetiikan mukaisesti. Näin ollen, kun yksilön ei nähdä olevan vastuussa tilanteestaan, häneen kohdistetaan sympatiaa ja häntä pyritään auttamaan. [3].

Tikkisen ym. (2019) tutkimuksen mukaan kaikkein eniten ihmisten sairauskäsitykset vaihtelivat mielenterveyteen liittyvissä häiriöistä alkoholismin, huume- ja peliriippuvuuksien suhteen. Psykiatrit ja lääkärit pitivät niitä kuitenkin herkemmin sairauksina kuin esimerkiksi maallikot. Monenlaisia muita mielenterveyden häiriöitä, kuten skitsofreniaa, masennusta, pitivät taas selkeämmin sairauksina sekä ammattilaiset että maallikot. [4].

Päihdetyön eettisen toimikunnan havaintona on, että stigma on vähitellen hälventynyt mielenterveyden lievempien häiriöiden osalta, mutta ei samassa määrin päihderiippuvuuksien kohdalla. Lisäksi laittomat huumausaineet tekevät ihmisestä rikollisen, mikä lisää huumeita käyttävien stigmaa entisestään.

Ikääntyneiden käyttäjien ja ex-käyttäjien (vanhaliittolaisten) haastattelut tuovat esiin kokemuksen siitä, ettei heillä ole ollut pääsyä ns. normaalikansalaisiksi leimautumisen ja rikolliseksi määrittelyn takia. Lisäksi he kritisoivat leimatun identiteetin kokonaisvaltaisuutta ja pitivät epäoikeudenmukaisena sitä, että heitä pidetään huumeiden käytön vuoksi täysin valtaväestöstä poikkeavana ihmisryhmänä. Marginaalista identiteettiä yritetäänkin torjua korostamalla omaa tavallisuutta. [5]

Sote-ammattilaisten asenteiden vaikutus asiakkaiden hyvinvointiin

Sote-uudistuksessa terveydenhuollon painopistettä siirretään erikoissairaanhoidosta perustasolle ja sosiaalihuollossa varhaiseen tukeen ja matalan kynnyksen palveluihin, jolloin on entistä tärkeämpää että päihde- ja mielenterveyshäiriöiden takia palveluun tuleviin suhtaudutaan leimaamattomasti ja arvostavasti. Painopisteen siirtämistä perustason palveluihin on myös osin perusteltu sillä, että se on asiakasta vähemmän leimaavaa. Tästäkin syystä on tärkeää, ettei negatiivisista asenteista muodostu näkymättömiä kynnyksiä palvelun saamiselle.

Toikon ja Rovamon (2019) tutkimuksessa [2] haastatellut päihde- ja mielenterveystyöntekijät kokivat, että terveydenhuollon työntekijöiden asenteilla on huomattavia vaikutuksia asiakkaiden saamaan hoitoon terveydenhuollon palveluiden piirissä. Haastateltavat havaitsivat ympäristössään ja työyhteisössä muiden stigmatisoivaa käytöstä, mutta irrottautuivat itse selkeästi tästä ryhmästä. Tämä voi myös kertoa vaikeudesta huomata omia ennakkoluuloja ja stereotypisoivia käsityksiä.

Päihdekuntoutujiin koettiin kohdistuvan negatiivisempia mielikuvia kuin mielenterveyskuntoutujiin. Asenteiden nähtiin vaikuttavan asiakkaille tarjottuihin hoitomuotoihin, ja ilmenevän myös epäkunnioittavana ja epätasa-arvoisena käytöksenä. Työntekijät kokivat, että päihdeongelmaisille saatetaan tarjota esimerkiksi kahdenkeskisen keskustelun sijaan lääkekeskeisempiä hoitomuotoja. Heidän havaittiin saavan somaattisessa sairaanhoidossa henkilökunnan asenteiden takia myös huonompaa kohtelua kuin muu asiakaskunta.

Myös Ylen uutisessa (4.4.2017) tuodaan esiin käytännön esimerkkejä siitä, että päihdehäiriöstä kärsivän somaattiset oireet saatetaan laittaa päihdeongelman piikkiin tai että päihdeongelmainen on saanut osakseen vähättelyä tai ylimielistä käytöstä.  

Joskus asenteet ilmenevät haastateltavien mukaan haluttomuutena työskennellä päihde- ja mielenterveysongelmien parissa. Osa kertoi huomanneensa, että päihdekuntoutujia ei haluta hoitaa psykiatrisella puolella vaan heidät pyritään siirtämään takaisin päihdekuntoutuksen piiriin, vaikka kyse olisi psyykkisistä vaivoista. A-klinikkasäätiön päihdetyön eettisen toimikunnan keskusteluissa on noussut niin ikään esiin ammattilaisten ymmärtämättömyys päihdehäiriöisten asiakkaiden kokonaistilanteesta, jos asiakkaalla on päihdehäiriö ja samanaikainen mielenterveyshäiriö.

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että päihde- ja mielenterveystyöntekijöillä on samanlaisia kielteisiä asenteita kuntoutujia kohtaan kuin muulla väestöllä (ks. esim. Lauber ym. 2004, viitattu lähteessä [6]). Työntekijät saattavat esimerkiksi pitää yksilöiden mahdollisuutta kuntoutua heikkona (ks. esim. Stefanovics ym. 2015, viitattu lähteessä [2]).  Myös päihdetyön eettisessä toimikunnassa on keskusteltu, ajatellaanko helposti, ettei päihteidenkäyttäjillä ole realistisia mahdollisuuksia toipua.

Stigmalla on huomattavia vaikutuksia suoraan mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden hyvinvointiin. Se on esimerkiksi yhteydessä lisääntyneeseen masentuneisuuteen ja ahdistuneisuuteen. Itseen kohdistetussa stigmassa yksilö sisäistää yhteisön esittämät negatiiviset mielipiteet. Itseen kohdistuva stigma vaikeuttaa kuntoutujien hakeutumista hoidon piiriin lisäämällä heidän kokemaansa häpeää sairaudestaan (Corrigan 2004, viitattu lähteessä [2]). Stigmasta johtuva itsetunnon ja pystyvyyden lasku vaikeuttaa myös kuntoutumisprosessia ja siihen sitoutumista (Schomerus ym. 2011a, viitattu lähteessä [2]). 

Onko stigma päihde- ja mielenterveyspalveluiden resurssoinnin taustalla?

Toikon ja Rovamon (2019) tutkimuksessa [2] ilmeni, että päihde- ja mielenterveystyöntekijät kokevat myös itse assosiatiivista stigmaa: lähes kaikki haastateltavat kertoivat kokeneensa niin läheisten kuin muiden työntekijöiden osalta negatiivista suhtautumista työtään kohtaan. 

Työntekijät kertoivat kokevansa assosiatiivista stigmaa myös resurssien vähäisyyden kautta. Resurssien puute ilmeni vähäisenä työvoimana, työkuormituksena ja työntekijöiden alhaisena palkkauksena ja kohdistui etenkin avohuollon palveluihin. Osan mielestä resurssien puute johtui asiakasryhmien sekä päihde- ja mielenterveystyön vähäisestä arvostuksesta, ja päihdehuoltoa pidettiin kaikista aliarvostetuimpana.

Assosiatiivinen stigma yhdistettynä työn vähäisiin resursseihin voi lisätä osaltaan ammattilaisten pahoinvointia. Tämä voi purkautua asiakkaisiin kohdistuvina negatiivisina asenteina ja myötätunnon puutteena.

Tutkimukseen perustuvien tietojen valossa onkin selvää, että stigmatisaatio heikentää päihde- ja mielenterveyspalveluiden tuloksellisuutta, lisää hoitoon hakeutumisen esteitä ja kasvattaa tätä kautta kustannuksia. On myös huomattava, että stigman eri muodot vähentävät päihde- ja mielenterveysalalle suunnattuja resursseja. 

Päihdetyön eettisessä toimikunnassa nähdään tärkeänä, ettei päihdetyön tehokkuus- ja tuloksellisuusvaatimusten lisääntyessä moniongelmaisimpia asiakkaita syrjäytetä kokonaan palveluiden ulkopuolelle ”toivottomina tapauksina”. Päihdetyössä on hyväksyttävä se, että muutokset ovat usein hitaita ja vähäisiä sekä vaikeasti mitattavia.

Päihde- ja mielenterveysongelmiin liittyvien asenteiden kriittinen reflektointi

Stigman purkutyötä tulee tehdä monella tasolla, niin sosiaali- ja terveyspalveluiden sisällä (ml. päihde- ja mielenterveyspalvelut) kuin päätöksenteossa. Sote-alan opinnoissa ja täydennyskoulutuksissa tarvitaan itsereflektointia ja keskustelua stigman mahdollisista ilmenemismuodoista alalla.

Työyhteisöjen sisällä olisi hyödyllistä pohtia säännöllisesti, ketään syyllistämättä, miten hyvin on onnistuttu toteuttamaan eettisiä periaatteita omassa arjen työssä. Tärkeää on esimerkiksi kysyä, mitä ihmisarvon kunnioitus ja tasa-arvoisuus tarkoittaa päihde- ja mielenterveyshäiriöisiä kohdatessa. Kokemusasiantuntijoiden tarinoiden kuuleminen voi osaltaan lisätä myötätuntoa päihde- ja mielenterveyshäiriöstä kärsiviä kohtaan. 

Päättäjille tarvitaan tietoa ja ymmärrystä, että palveluiden riittävä resurssointi parantaisi päihde- ja mielenterveystyön tuloksellisuutta ja toisi säästöjä pidemmällä tähtäimellä. Vaikuttavan hoidon ja tuen vaikutukset kertautuvat yleensä myös ongelmista kärsivien lähipiirin parempana hyvinvointina. Sote-ammattilaiset voivatkin omalta osaltaan toimia asiakkaidensa ja heidän läheisten puolestapuhujina vaikuttajien suuntaan.

Kulttuurisesti tuotetut näkemykset vaikuttavat meihin kaikkiin ammattiin tai asemaan katsomatta. Siksi mediassa toivoisi esiintyvän enenevässä määrin päihde- ja mielenterveysongelmien moniäänistä, samaistuttavissa olevaa ja leimaamatonta käsittelyä. Esimerkiksi julkisuuden henkilöiden ulostulot ongelmansa kanssa ovat rohkaisevia esimerkkejä. Onneksi viime aikoina on lisäksi havahduttu yhä enemmän kielenkäytön toiseuttaviin vaikutuksiin. Ei ole yhdentekevää, millaisia ilmauksia käytämme päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivistä ihmisistä.

Stigman purkamisen ytimessä onkin se, että pystymme näkemään ainutlaatuisen historian omaavan ihmisen ongelmien takana. Jokainen voi olla joskus se, joka tarvitsee apua.

Minna Magnusson
Päihdetyön eettisen toimikunnan sihteeri, kehittämiskoordinaattori
A-klinikkasäätiö

Ks. A-klinikkasäätiön päihdetyön eettinen toimikunta

Lähteet:

[1] Sosiaali- ja terveysalan eettiset periaatteet - ovatko ne valideja tulevaisuudessa?  ETENE-julkaisuja 46. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki 2018. (pdf)
[2] Rovamo, E. & Toikko, T. (2019): Päihde- ja mielenterveystyöhön kohdistetut negatiiviset asenteet ja assosiatiivinen stigma. Yhteiskuntapolitiikka 84 (3):281-291. (pdf)
[3] Mäkelä, R. (2015) Onko viini viisasten juoma? Alkoholin käytön etiikka antiikin Kreikassa ja Roomassa ja vertailu nykypäivään. Filosofian Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö.
[4] Tikkinen, K., Rutanen, J., Frances, A. ym. (2019) Public, health professional, and legislator perspectives on the concept of psychiatric disease: population-based survey. BMJ Open
[5].  Savonen, J. (2017). Marginaaliset identiteetit -puhetta leimoista ja niitä vastaan. Teoksessa Kainulainen, H., Savonen, J. & Rönkä, S. (toim.), Vanha Liitto. Kovien huumeiden käyttäjät 1960-1970-lukujen Helsingissä s. 179-196. Hansaprint Oy, Turenki.
[6] Rovamo, E. (2018). Päihde- ja mielenterveysasiakkaisiin kohdistuvat asenteet kuntoutuksen kentällä. Sosiaalityön pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto, yhteiskuntatieteiden laitos. (pdf)

Tutustu myös Tietopuussa:

Tietosivu: Päihdetyön arvot ja etiikka

Artikkeli: Eettinen foorumi 2020: Toimivien palveluiden edellytys on yhteistyö 

Artikkeli: Päihdetyön arki ja etiikka

Uutisarkisto »