Ensimmäinen huumausaineaalto suomalaislääketieteessä

Haen tutkimuslupaa historialliseen huumausainetutkimukseen, jonka tarkoituksena on avata ensimmäisen huumausaineaallon (1966—1976) käyttäjien omia kokemuksia ja niiden suhdetta psykiatriseen ja laajemmin lääketieteelliseen hoitoon. Aineistona on Järvenpään Päihdesairaalan (silloinen Sosiaalisairaala) potilaskertomukset. Tutkimusasetelmassani uutta on lääketieteen historian asiantuntijuuteni yhdistettynä laajempaan huumausaineiden käyttöä koskevan historian tutkimukseen. Osaamiseni on historiatieteellinen ja tutkimus pohjautuu laadulliseen tutkimukseen. Tutkimuksen tavoitteena on 1) selvittää, keitä hoitoon päätyneet ensimmäisen huumausaineaallon (1966—1976) kokijat olivat ja kuinka heidän omat ajatuksensa ja arvomaailmansa välittyvät potilaskertomuksista. Lisäksi 2) tutkin lääketieteellisiä näkemyksiä huumausaineiden käytöstä ja niiden käyttäjistä. Erityisesti analysoin mahdollisia ristiriitoja käyttäjien omien kokemusten ja kertomusten ja lääketieteellisten tulkintojen välillä ja pohdin näin laajemmin sekä potilaiden ja lääkärien välistä suhdetta että erityisesti psykoanalyyttisen psykiatrian vaikutusta suomalaisyhteiskunnassa, suomalaisten yhteiskunnallisten ja kulttuuristen ilmiöiden tulkitsijana. Kerään vuosilta 1966—1976 systemaattisesti kaikki ne potilaskertomukset, joissa on kyse huumausaineongelmasta. Merkitsen muistiin potilaan anamneesitietoja ilman tunnistetietoja, ongelman lääketieteellisiä tulkintoja sekä potilaassa mahdollisesti tapahtuneita muutoksia hoidon aikana. Painotus on potilaskertomuksista välittyvällä potilaan omalla äänellä sekä potilaan tilan tulkinnoilla, eli mahdolliset kirjeet tai muut omakohtaiset kuvaukset ovat tärkeää tutkimustietoa. Oma osansa on potilaan ja perheen välisen suhteen tulkinnoilla, jotka olivat hypoteettisesti tuolloin keskeinen osa hoitoa. Aihetta ei ole tutkittu potilasaineistolähtöisesti historiallisesta näkökulmasta.