Välttely ja ahdistus AA-ryhmään sitoutumisen ennustujina
J Stud Alcohol Drugs. 2011 72(5):854-63.
Yhdysvaltalaisessa seurantatutkimuksessa havaittiin, että välttelevän kiintymyssuhteen luonteenpiirteitä omaavien henkilöiden on muita vaikeampi toimia AA-ryhmässä. Tällä ei kuitenkaan havaittu suoraa vaikutusta seurattuun alkoholin kulutukseen. Sen sijaan tukihenkilön löytäminen AA-ryhmään osallistumisen alkuvaiheessa ennusti vähempiä raittiita päiviä ja suurempien alkoholimäärien juomista.
Tutkimuksen tavoite
Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella kahden luonteenpiirteen: välttelevän (avoidant attachment) ja ahdistuneen (avoidant anxiety) kiintymyssuhteen vaikutusta kahdentoista-askeleen ohjelmaan osallistumiseen (istuntoihin osallistuminen, ohjelmassa toimiminen ja tukihenkilötoiminta), ja alkoholinkulutukseen (tiheys ja määrät). Ensimmäinen tavoite oli selvittää, kuinka AA:ssa aloittavat ihmiset poikkeavat muusta väestöstä välttelevän ja ahdistuneen kiintymyssuhteen suhteen. Toisena tavoitteena oli selvittää mikä vaikutus välttelevällä ja ahdistuneella kiintymyssuhteella on AA-ryhmään sitoutumiseen ja siinä toimimiseen. Kolmanneksi tutkittiin mitkä ovat välttelevän kiintymyssuhteen ja tukihenkilön saamisen suhde myöhempään alkoholin käyttöön.
Tutkimuksen toteutus
Tutkimukseen osallistui 253 AA-ryhmään suhteellisen vähän aikaa osallistunutta henkilöä. Henkilöitä haastateltiin alkuhaastattelun lisäksi 3, 6, 9, 12, 18 kuukauden kohdalla. Henkilöiden välttelevää ja ahdistunutta kiintymyssuhdetta seurattiin Relationship Questionaire –lomakkeella ja alkoholinkäyttöä itseilmoitetulla raittiiden päivien määrällä, sekä juotujen annoksien määrällä ei-raittiina päivinä. AA-ryhmään osallistumista mitattiin osallistumispäivien määrällä, ryhmässä käyttäytymistä ja tukihenkilön saamista mittaavalla mittarilla (The General Alcoholics Anonymous Tools of Recovery).
Keskeiset tulokset
Verrattuna opisto-opiskelijoihin, AA-ryhmään hakeutuneet kokivat enemmän ahdistuneisuutta kiintymyssuhteissa, mutta eivät enempää välttelevää kiintymyssuhdetta. Välttelevällä kiintymyssuhteella ei todettu yhteyttä mihinkään AA-ryhmässä toimimiseen liittyvään mittariin. Sen sijaan osallistumisen välttelevän kiintymyssuhteen luonteenpiirre ennusti vähäisempiä käyntejä ryhmän istunnoissa, heikompaa osallistumista ryhmän toimintaan, ja vaikeuksia tukihenkilön saamisessa. Tämä ei kuitenkaan ennustanut sitä, että henkilöt olisivat juoneet muita enemmän tai useammin. Sen sijaan tutkimuksessa havaittiin, että henkilöt, joilla oli tukihenkilö kolmen kuukauden seurannassa, joivat keskimäärin vähemmän ja harvemmin. Välttelevän kiintymyssuhteen luonteenpiirre heikkeni seurantapisteissä.
Johtopäätökset
AA-ryhmään hakeutuneilla henkilöt, joilla oli välttelevän kiintymyssuhde, jättivät osallistumatta ryhmään, toimivat siinä passiivisemmin ja olivat löytäneet muita harvemmin tukihenkilön. Se ei kuitenkaan näyttänyt ennustavan huonompaa tulosta alkoholin juomisessa.
Kiintymyssuhteeseen liittyvällä ahdistuksella ei havaittu yhteyttä AA-ryhmässä toimintaan, mutta tukihenkilön 3 kuukauden kohdalla saaneet joivat myöhemmissä mittauspisteissä enemmän.
Lisää uusi kommentti