Tutkimuksella oli kaksi päätavoitetta. Ensinnäkin rahapelien ongelmapelaajia pyrittiin luokittelemaan niin sanotun Pathways-mallin avulla. Toiseksi pyrittiin selvittämään mallin hyödyllisyyttä hoitotyössä.

Pathways-malli (Blaszczynski & Nower 2002) luokittelee ongelmapelaajat kolmeen pääryhmään: käyttäytymiseltään ehdollistuneet, tunne-elämältään altistuneet sekä biologisesti alttiit ja impulsiiviset ongelmapelaajat. Luokitteluperusteet korostavat mielenterveyden häiriöiden ja psykologisen ehdollistumisen merkitystä ongelmapelaamisen taustalla. Toisistaan poikkeavan etiologian lisäksi malli olettaa eri pelaajatyyppien hyötyvän erilaisista hoitosuosituksista. Malli on hyvin tunnettu, sitä on käytetty jonkin verran ongelmapelaajien hoidon suunnittelussa myös Suomessa.

Tutkimukseen osallistui lehti-ilmoitusten perusteella 229 (103 naista ja 126 miestä) rahapelien ongelmapelaajaa. Pelaajat luokiteltiin Pathways-mallin mukaisesti käyttämällä masennuksen, ahdistuksen ja impulsiivisuuden arvioimiseen tarkoitettuja kartoitusinstrumentteja. Ryhmistä suurin (n=100, 43,7%) oli biologisesti alttiiden ryhmä, jota luonnehtivat vakavat mielenterveyden häiriöt, rikollisuus ja epäsosiaalinen käytös.

Ongelmapelaajat sijoitettiin sattumanvaraisesti kolmeen eri hoito-ohjelmaan, jotka koostuivat joko pelkästä Gamblers Anonymous (GA)-itseapuryhmästä tai GA:n ja kognitiivis-behavioraalisen terapian eripainotteisista yhdistelmistä. Pelaajien mielenterveyden häiriöiden ja ongelmapelaamisen vakavuusastetta arvioitiin seitsemällä eri kartoitusinstrumentilla hoidon alussa sekä 2, 6 ja 12 kuukautta hoidon päättymisen jälkeen.

Tutkimuksessa kolmelle eri pelaajaryhmälle määritetyt mielenterveyden häiriöt, ongelmapelaamisen vakavuus, päihde- ja muut riippuvuudet sekä perheen ongelmatausta vastasivat Pathways-mallin suuntaviivoja. Sen sijaan Pathways-mallin olettamaa yhteyttä pelaajatyypin ja hoitomuodon välillä ei tutkimuksessa löydetty. Eri pelaajaryhmät hyötyivät hoidosta samansuuntaisesti hoidon sisällöllisistä painotuksista riippumatta.

Tutkimus vahvisti Pathways-mallin soveltuvuutta ongelmapelaajien luokitteluvälineenä. Sen sijaan tutkimus kyseenalaisti mallin käyttökelpoisuuden hoitosuositusten laatimisessa ainakin kahden kansainvälisesti eniten käytetyn hoitomuodon kohdalla.

Ongelmapelaamisen hoidon kannalta tutkimuksen tulokset kyseenalaistavat näkemyksen, että hoito voitaisiin suunnitella asiakkaalle sopivaksi hoidon alkuvaiheessa tapahtuvan erityispiirteiden kartoituksen perusteella. Toiseksi tulokset panevat pohtimaan erilaisten luokittelujen käytön mielekkyyttä oikeanlaisen hoidon löytämiseksi. Lisäksi tutkimus herättää ajatuksia kansainvälisen tutkimuksen tendenssistä liittää merkittävä osa ongelmapelaamisesta vakaviin mielenterveyden häiriöihin. Tällä näyttäisi olevan selvä yhteys peli- ja hoitokulttuureihin, jotka poikkeavat oleellisesti suomalaisista oloista.

Mikäli etupäässä anglosaksisista maista peräisin olevia pelaajatypologiota käytetään hoidon ohjenuorana, niitä tulisikin oleellisella tavalla muokata suomalaisiin rahapelaamisen ja riippuvuuksien hoidon perinteisiin sopiviksi.