Tutkimuksen tavoite
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää ja kuvata nuorten mielenterveyspalveluita Uudenmaan alueella vuonna 2014. Tutkimus tuottaa rakenteellista tietoa päätöksenteon tueksi tutkimalla millaisia eri palveluita nuorten mielenterveyden tukemiseksi on Uudenmaan alueella: palveluiden lukumäärää, monipuolisuutta ja miten palvelut sekä resurssit suhteutuvat alueen väestöä kuvaavien tarveindikaattorien kanssa. Tutkimus pyrkii vastaamaan myös kysymykseen, onko Uudenmaan alueella tarjolla tasa-arvoisesti lastensuojelun asiakkaana oleville lapsille avohoidon mielenterveyspalveluita tai resursoitua henkilökuntaa.

Tutkimuksen toteutus
Tutkimuksessa kartoitettiin kaikki Uudenmaan lapsille ja nuorille tarkoitetut mielenterveyspalvelut sekä luokiteltiin toiminnot vuosien 2013-2014 aikana. Aineiston keräämiseen käytettiin julkisia tietolähteitä sekä puhelinhaastattelu- ja kyselylomakeaineistoa, joilla selvitettiin kuntien ja yksityisten palveluntuottajien edustajilta yksikön toimintaa sekä henkilöstön resurssointia. Olemassa olevia palveluntarjoajia jäsennettiin lasten ja nuorten palveluihin sovelletulla ESMS-R-työkalulla (European Service Mapping Schedule, Revised). Nuorten hyvinvointia/tilannetta kuvattiin tutkimuksessa käyttämällä nuorten keskiväkilukua, toimeentulotukea saaneiden perheiden määrää, aikuisten mielenterveysindeksiä, tehtyjen lastensuojeluilmoitusten määrää nuoruusikäisten kohdalla ja nuorten määrää lastensuojelun asiakkaina. Nuorten hyvinvointia/tilannetta kuvaavat muuttujat on kerätty Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen SOTKAnetistä sekä pyydetty erikseen nuorten lastensuojelutietoa THL:stä. Aineisto käsiteltiin IBM SPSS 23.0 -ohjelmalla.

Keskeiset tulokset
Nuorten mielenterveyspalveluita hallitsivat Uudellamaalla lastensuojelulaitokset ja terveydenhuollon matalan intensiteetin avohoito. Lastensuojelulaitokset olivat keskittyneet Helsingin lähikuntiin ja niitä oli kaikista mielenterveystoiminnoista ylivoimaisesti eniten. Tarkasteluajankohtana ympärivuorokautiset akuutit sairaalaosastot olivat keskittyneet HYKS:n alueelle Helsinkiin ja Hyvinkäälle. Avohoitotoiminnassa oli eniten tarjolla matalan intensiteetin avohoitoa, joka tarkoittaa ESMS-R-luokittelulla tapaamisia harvemmin kuin kerran kahdessa viikossa. Korkean intensiteetin avohoito, jossa tapaamisia olisi vähintään kolmesti viikossa, puuttui kokonaan. Alueiden väkilukuun suhteutettuna pääkaupunkiseudun nuorilla näytti olevan eniten psyykkiseen hyvinvointiin vaikuttavia riskitekijöitä. Helsinki erottui myös muista HYKS:n alueista haasteiden kasautumisen suhteen. Tutkimuksesta käy ilmi, että palveluiden ja henkilöstöresurssien jakautuminen alueiden ja kuntien välillä on epätasaista.

Johtopäätökset
Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan sanoa, että nuorten hyvinvoinnin riskitekijät kasautuivat pääkaupunkiin. Myös erilaisten palveluiden tarjonta kohdentui suurelta osin sinne, missä nuoria on väkimäärältään eniten. Uudenmaan alueen palveluntarjonta oli osin puutteellista ja jakautui vaihtelevasti. Avopalveluiden resursointi kunnissa ja alueilla ei painotu tai kohdistu niille alueille, joissa nuoria tai erityisen suojelun tarpeessa olevia nuoria on paljon. Tulevien palveluiden suunnittelussa tulisi kiinnittää erityisesti huomiota matalan kynnyksen avohoitopalveluiden järjestämiseen ja avohoidon resursointiin. Lisäksi on hyvä huomioida varhaisen tuen palveluiden keskeinen merkitys myöhemmälle hyvinvoinnille.
Palveluiden jakautumisen lisäksi olisi tärkeää tarkastella maakuntatasoisesti myös henkilöstön osaamista. Erityisesti lastensuojelulaitoksiin on sijoitettu paljon mielenterveysongelmista kärsiviä nuoria, joiden tukemiseksi laitoksissa voi olla myös paljon sisäänrakennettua osaamista.