Tutkimuksen tavoite
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää viiden erilaisen ihmisryhmän käsityksiä siitä, mitkä esitetyistä 20 mielenterveyteen liittyvästä tilasta ovat sairauksia ja mitkä eivät.

Tutkimuksen toteutus
Väestöpohjaiseen satunnaisotantaan kuului 3000 maallikkoa, 1500 lääkäriä (osa psykiatreja) ja 1500 sairaanhoitajaa. Lisäksi kysely lähetettiin kaikille 200 kansanedustajalle. Lopullinen tutkimusjoukko koostui 3259 henkilöstä (vastausprosentti 53): 70 psykiatria, 668 lääkäriä, 965 sairaanhoitajaa, 1510 maallikkoa ja 55 kansanedustajaa.
Osallistujilta kysyttiin, määrittelisivätkö he seuraavat tilat sairauksiksi: ADHD, alkoholismi, anoreksia, autismi, bulimia, ennenaikainen siemensyöksy, homoseksuaalisuus, huumeriippuvuus, masennus, paniikkihäiriö, peliriippuvuus, persoonallisuushäiriö, seksuaalinen haluttomuus, skitsofrenia, sosiaalisten tilanteiden pelko, suru, transseksuaalisuus, työuupumus, unettomuus ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.

Keskeiset tulokset

Vähintään 75 prosenttia vastanneista kaikissa ryhmissä piti skitsofreniaa ja autismia sairauksina. Saman verran vastanneista kaikissa ryhmissä ei pitänyt homoseksuaalisuutta ja surua sairauksina.
Kaikissa ryhmissä yli puolet vastanneista luokitteli ADHD:n, anoreksian, bulimian, masennuksen, paniikkihäiriön, persoonallisuushäiriön ja yleistyneen ahdistuneisuushäiriön sairauksiksi. Saman verran vastanneista kaikissa ryhmissä ei luokitellut sairauksiksi ennenaikaista siemensyöksyä, seksuaalista haluttomuutta ja transseksuaalisuutta. Kaikkein eniten käsitykset erosivat alkoholismin, huume- ja peliriippuvuuksien, sosiaalisten tilanteiden pelon, unettomuuden ja työuupumuksen osalta.
Psykiatrit olivat kaikkein taipuvaisempia luokittelemaan esitetyt tilat sairauksiksi. Naiset arvioivat esitettyjä tiloja sairauksiksi jonkin verran muita herkemmin, iäkkäimmät vastaajat taas muita harvemmin.

Johtopäätökset
Ihmisten käsityksillä siitä, mikä on sairautta ja mikä ei, on suuri merkitys mielenterveyttä ja ihmisten käyttäytymistä koskevassa keskustelussa. Mielenterveyden häiriöitä pidetään nykyisin sairauksina todennäköisesti enemmän kuin aikaisemmin. Tämä voi lisätä mielenterveyshäiriöiden sosiaalista hyväksyntää, vähentää leimautumista, lisätä avun hakemista, edistää hoitoon pääsyä sekä perustella tutkimuksen ja hoitojärjestelmän rahoitusta. Toisaalta tämä voi johtaa myös liialliseen medikalisaatioon ja lääkkeiden käyttöön silloinkin, kun psykoterapeuttiset menetelmät olisivat vähintään yhtä tehokkaita.