Tutkimuksen tavoite

Artikkeli käsittelee päihderiippuvuudesta toipuneiden osuutta joskus riippuvaisena olleista. Tutkimus koski Yhdysvaltoja. Tutkimuksessa tarkasteltiin päihderiippuvuuden keston, iän, sukupuolen, ja riippuvuutta aiheuttaneen päihteen yhteyttä todennäköisyyteen raitistua.

Tutkimuksen toteutus

Aineistona käytetään aiemmista tutkimuksista kerättyjä tietoja ja aiempien tutkimusten aineistoja. Pääasiassa tutkijat pohjaavat neljään laajaan yhdysvaltalaiseen mielenterveyttä käsitelleeseen väestökyselyyn. Raitistuneeksi määriteltiin henkilö, jolle oli diagnosoitu elämän aikainen riippuvuus, mutta ei diagnosoitu viimeisen vuoden aikaista riippuvuutta. Yhdessä tutkimuksista oli kartoitettu päihderiippuvuuden alkua. Tämän aineiston avulla pystyttiin katsomaan, vaikuttiko aika riippuvuuden alusta todennäköisyyteen olla toipunut (ei viime vuoden aikaista riippuvuutta) haastatteluhetkellä.

Toipuneiden osuutta verrattiin ikäryhmittäin ja sukupuolittain. Toipuneiden osuutta suhteessa aikaan riippuvuuden alusta taas verrattiin riippuvuutta aiheuttaneeseen päihteeseen (nikotiini, alkoholi, kannabis ja kokaiini).

Keskeiset tulokset

Noin 80 prosenttia henkilöistä, jotka olivat joskus elämänsä aikana luokiteltavissa päihderiippuvaisiksi, eivät olleet riippuvaisia viimeisen vuoden aikana.
Riippuvuudesta toipuminen ei ollut yleisempää tietyn ajan kuluttua sen alkamisesta, vaan riippuvuudesta toipuminen näytti olevan yhtä yleistä kunakin vuonna. Toisin sanoen vuosittain yhtä suuri määrä ihmisistä jotka olivat edellisenä vuonna toipuneita, toipuivat kunakin vuonna.

Puolet kokaiiniriippuvaisista oli neljän vuoden päästä riippuvuuden alusta toipuneita. Kannabisriippuvaisista taas puolet oli toipuneita kuuden vuoden päästä. Sen sijaan alkoholiriippuvaisista enemmistö oli toipuneita vasta 16 vuoden ja nikotiiniriippuvaisista vasta 30 vuoden päästä riippuvuuden alusta.

Johtopäätökset

Tutkimus ravistelee muutamia perustavanlaatuisia päihderiippuvuuteen liitettyjä nykykäsityksiä. Esitettyjä tuloksia on hyvä tulevaisuudessa vahvistaa uusilla tutkimuksilla, sillä tutkimuksessa käytetyt muuttujat ovat suhteellisen karkeita, eikä läheskään kaikkia vaikuttavia tekijöitä ole otettu huomioon.

Ensinnäkin tutkimus asettaa kyseenalaiseksi ajatuksen, että päihderiippuvuus olisi kroonistuva sairaus, josta toipuminen on sitä epätodennäköisempää, mitä pidempää riippuvuus on jatkunut. Tutkijat toteavat perustuen erityisesti vanhimpaan käytettyyn väestökyselyyn ajalta jolloin päihdehoitojärjestelmä on ollut suppea, että spontaanista parantuneiden osuus toipuneista on erittäin korkea.

Tutkimuksessa päädytään siihen, että paras malli kuvaamaan päihderiippuvuudesta toipumista on sellainen, jossa jokaisena vuotena päihderiippuvuuden alkamisesta on yhtä todennäköistä toipua sairaudesta.

Toinen mielenkiintoinen johtopäätös on, että eri päihderiippuvuuksista toipumisessa on erittäin suuria eroja. Toisin sanoen biologiset selitysmallit riippuvuuden vahvuudesta eivät näytä soveltuvan kovinkaan hyvin selittämään todellista todennäköisyyttä toipua riippuvuudesta. Sen sijaan tutkijat tarjoavat selitykseksi yhteiskunnallista mallia, jossa päihteen saatavuus selittää nopeampaa toipumista laittomista päihteistä.