Tutkimuksen tavoite

Ensimmäisen aallon historiasta on olemassa tutkimusta, mutta varhaisia näkemyksiä käytöstä, käyttäjäidentiteetistä ja hoidosta on tutkittu vain vähän. Mielikuvaa 1960- ja 1970-lukulaisesta huumeidenkäytöstä dominoi toisaalta kansainvälisen hippiliikkeen kokeellinen psykedelia, toisaalta aikalaisia ravistellut moraalipaniikki. Tutkimuksen tavoitteena oli etsiä niin käyttäjien kuin hoitohenkilökunnankin käytännön kokemuksia huumeista ja riippuvuuteen liittyvästä hoidosta tasapainoisemman ja monipuolisemman kuvan saamiseksi.

Tutkimuksen toteutus

Sosiaalisairaalan arkistosta seulottiin 7000 aktin joukosta vuosilta 1965–1975 ne, joissa kuvattiin huumeidenkäyttöä. ”Huumeet” määriteltiin väljästi ja noudattaen aikalaistulkintoja. Akteista kirjattiin ilman suoria tunnistetietoja talteen elämänvaiheita, käyttöhistoriaa, psykiatriset arviot, sosiaalityöntekijän tulkinnat sekä potilaiden kokemuksia sairaalahenkilökunnan kirjaamina. 

Keskeiset tulokset

Aineistosta piirtyy selkeänä ensimmäisen huumeaallon myötä noussut käyttäjäsegmentti, joka erottautui niin sanotuista ”klassillisista narkomaaneista”, ja joista jälkimmäiset halusivat yhtä lailla erottautua. Uudet käyttäjät olivat nuoria, käyttivät saatavuuden mukaan monia eri aineita ja saivat vaikutteita hippiliikkeestä, joskin vaikutteet jäivät melko pinnallisiksi. Potilaita kuvattiin riippuvaisiksi ja lyhytjännitteisiksi, ja heidän maailmankatsomukseensa viitattiin ”huumefilosofiana” ja ”huumeideologiana”, johon liittyi olennaisesti työn vältteleminen.

Johtopäätökset

Ensimmäisen huumeaallon ongelma näyttäytyi julkisuudessa suurempana kuin arkistoaineiston perusteella saatava mielikuva antaa ymmärtää. Huumeita käyttäneet ja sairaalaan päätyneet nuoret olivat monista eri syistä marginalisoituneet, mutta poliittisessa keskustelussakin väläytelty ”huume-epidemia” on liioiteltu kuvaus ensimmäisestä huumeaallosta. Hoitoa vaatinut huumeidenkäyttö ei myöskään liittynyt vahvasti kansainväliseen hippiliikkeeseen, vaan ennemmin hoitoon päätyneitä nuoria voisi kuvata syrjäytyneiksi. Psykedeeliset huumekokeilut ja sairaalahoitoa vaatinut käyttö olivat siis kaksi eri todellisuutta, joista ensimmäiseksi mainittu tunnetaan paremmin, jälkimmäinen tapahtui yhteiskunnan marginaalissa.