Tutkimuksen tavoite
Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa pääkaupunkiseudun ensisuojissa yöpyneiden asunnottomien sairastavuudesta, kuolleisuudesta, terveyspalvelujen käytöstä ja myöhemmästä asumistilanteesta.

Tutkimuksen toteutus
Tutkimuksessa yhdistettiin rekisteritietoja monesta eri rekisteritietokannasta (THL:n HILMO-tiedot, Tilastokeskus, Väestörekisterikeskus, kuntien asiakasrekisterit) ja seurattiin kolmea ensisuojassa yöpyneiden ryhmää (yhteensä 1458 henkilöä) pisimmillään kymmenen vuoden ajan (2004-2014). Heidän asumistilannettaan, sairastavuuttaan, kuolleisuuttaan ja terveyspalvelujen käyttöään verrattiin ikävakioituun helsinkiläiseen verrokkiryhmään.

Keskeiset tulokset
Asunnottomat olivat verrokkeja selvästi sairaampia erityisesti mielenterveyshäiriöiden osalta. Psykiatrinen, päihdediagnoosit sisältävä, diagnoosi oli määriteltävissä 78 %:lle tutkimusryhmään kuuluvista, kun vastaava luku verrokkiryhmässä oli 16 %. Verrokkiryhmään nähden asunnottomilla oli yli nelikymmenkertaisesti sairaalapäiviä psykiatrisessa sairaalahoidossa, kymmenkertaisesti sairaalapäivystyskäyntejä ja yli kuusinkertaisesti sairaalapäiviä somaattisessa erikoissairaan-hoidossa. Asunnottomat henkilöt kävivät perusterveydenhuollon lääkärin vastaanotolla mielenterveys- ja päihdeongelmien, traumojen sekä infektioiden takia. Sen sijaan krooniset taudit olivat alihoidettuja. Kymmenen vuoden seurannan aikana noin puolet ensisuojassa yöpyneistä asunnottomista kuoli, mikä tarkoittaa noin viisinkertaista kuolemanriskiä (sairauksiin, myrkytyksiin, tapaturmiin, itsemurhiin ja väkivaltaan) verrokkiryhmään nähden.
Seurannan lopussa elossa olleista tutkittavista valtaosa asui tuetun asumisen piirissä ja vain pieni joukko oli yhä tai jälleen asunnottomina. Vain kuusi prosenttia alkuperäisestä asunnottomien ryhmästä asui itsenäisesti.

Johtopäätökset
Tutkimus osoittaa, että myös Suomessa asunnottomuuteen liittyy hyvin usein terveysongelmia ja selvästi kohonnut kuolemanriski. Runsas sairaala- ja päivystyspalvelujen käyttö sekä suhteellisen pieni polikliinisten palvelujen käyttö viittaavat siihen, että oikea-aikaisen ja asianmukaisen hoidon saatavuus on asunnottomilla riittämätöntä, mikä johtaa suureen erikoissairaanhoitopalvelujen käyttöön.