Huumeiden käytön ja tähän liittyvien haittojen lisääntyessä 1990-luvun jälkipuoliskolla alettiin Suomessa puhua toisesta huumeaallosta. Rikosoikeudellisiin keinoihin pohjautuneen huumausainepolitiikan rinnalle tuotiin uusia tapoja säännellä huumekysymystä. Osaa uusista sääntelystrategioista kutsuttiin haittojen vähentämiseksi (engl. harm reduction). Tunnetuimpia haittojen vähentämisen käytännön sovellutuksia ovat neulojen ja ruiskujen vaihto-ohjelmat suonensisäisesti huumeita käyttäville ja lääkkeelliset korvaus- ja ylläpitohoito-ohjelmat opiaattien käyttäjille.

Tutkimuksen aiheena on huumausainepolitiikan muutos Suomessa sekä erityisesti haittojen vähentämistä koskenut poliittinen kamppailu tämän muutoksen osana. Tavoitteena on ensinnäkin eritellä haittojen vähentämispolitiikan sisältöä ja sen ilmaantumisen dynamiikkaa ja toiseksi arvioida, missä määrin tämä heikentää tai uhkaa perinteisen huumepolitiikan asemaa.

Haittojen vähentämisen käsite liitetään tyypillisesti kansanterveysnäkökulmaiseen huumepoliittiseen strategiaan, jossa sääntelyn ensisijaisena kohteena ovat huumeisiin liittyvät terveyshaitat ja -riskit. Haittojen vähentämisen politiikalle on toisaalta annettu myös muita, erityisesti ihmisoikeuksiin ja sosiaaliseen tasa-arvoon kytkeytyviä tulkintoja. Suomessa haittojen vähentämisellä on myös kriminaalipoliittiset juuret.

Tutkimuksen yleinen johtopäätös on, että haittojen vähentäminen ei ole luonut uhkaa huumeiden kieltolakipolitiikalle, vaan on asettunut sen osaksi. Huumeiden käyttäjien terveysneuvontapisteinä joiden keskeisin osa neulojen vaihtotoiminta on ja laajentuneena korvaushoitona toteutettu haittojen vähentäminen on merkinnyt erikoistuneiden, lääketieteeseen pohjautuvien palveluiden syntyä ja lääkärikunnan lisääntynyttä panosta huumeongelmien hoitamisessa. Samanaikaisesti huumeiden käytön rikosoikeudellinen kontrolli on tehostunut. Haittojen vähentäminen ei siten ole merkinnyt siirtymää liberaalimpaan huumepolitiikkaan, eikä se ole heikentänyt perinteistä huumeiden totaalikieltoon perustuvaa politiikkaa. Haittojen vähentäminen yhdistyneenä rankaisevaan kieltolakipolitiikkaan muodostaa uudenlaisen kahden raiteen huumepoliittisen paradigman.

Tutkimus nojautuu sosiaalisten ongelmien ja liikkeiden konstruktionistiseen tutkimusperinteeseen, jossa analyysin kohteena ovat sosiaalisia ongelmia koskevat vaatimukset, niiden esittäjät ja vaatimusten esittämistavat sekä näihin kytkeytyvä yhteiskunnallinen mobilisaatio. Keskeisimpinä tutkimusaineistoina ovat hallinnolliset asiakirjat ja avainhenkilöiden haastattelut.

Väitöskirjatutkimus koostuu viidestä alkuperäisartikkelista ja yhteenvetoartikkelista. Ensimmäisen artikkelissa luodaan yleiskuva huumausainepolitiikan jännitteisestä muutoksesta ja muutossuunnista vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Toisessa artikkelissa keskitytään haittojen vähentämisen käsitteeseen ja sitä määrittäviin kansainvälisiin järjestöihin ja ryhmittymiin.

Kolmas artikkeli kuvaa prosessia, jonka tuloksena vuosina 1996-97 luotiin ensimmäinen kansallinen huumausainestrategia sovittamalla yhteen keskenään jännitteisiä näkemyksiä huumeongelman hoitamisesta ja samalla avattiin tietä haittojen vähentämiseen tähtääville toimille. Neljäs artikkeli tarjoaa selityksen neulojenvaihto-ohjelmien verraten nopealle leviämiselle vuodesta 1996 alkaen. Viidennessä artikkelissa arvioidaan korvaushoitona toteutettua haittojen vähentämistä opioidien käyttäjien ja heidän läheistensä järjestöjen näkökulmasta.

Asia- / Avainsanat: huumeet, haittojen vähentäminen, korvaushoito, opioidit, huumausainepolitiikka, sosiologia