40+ Erään ikäluokan selviytymistarina
Tutkimusseloste on kuvaus vuonna 1959 syntyneestä ikäluokasta sen päästyä keski-iän kynnykselle. Selosteessa valotetaan sellaisia ihmisten elämän keskeisiä puolia kuin perhettä, työtä, työttömyyttä, terveyttä, vapaa-aikaa ja suhtautumista elämään ja sen arvoihin sekä Suomea 1990-luvun alkupuolella koetelleesta lamasta selviytymistä.
2003. Jyväskylän yliopisto, Psykologian laitoksen raportteja, 349
Tutkimusseloste on kuvaus vuonna 1959 syntyneestä ikäluokasta sen päästyä 40. ikävuoden paremmalle puolelle, keski-iän kynnykselle. Kuvaus perustuu otokseen, joka edustaa hyvin omaa ikäluokkaansa. Seloste pohjautuu Lapsesta aikuiseksi -tutkimuksen aineiston keruuseen 2001.
Selosteessa valotetaan sellaisia ihmisten elämän keskeisiä puolia kuin perhettä, työtä, työttömyyttä, terveyttä, vapaa-aikaa ja suhtautumista elämään ja sen arvoihin sekä Suomea 1990-luvun alkupuolella koetelleesta lamasta selviytymistä. Monien elämässä on ollut työttömyyden ja laman kokemuksia, joiden merkityksiä selosteessa tarkastellaan. Samoin selvitellään päihteiden käytön asemaa ihmisten elämäntavoissa.
Avain/asiasanat: pitkittäistutkimus, perhe, terveys, työ, vapaa-aika, varhainen keski-ikä