Päihteet
Huumeiden saatavuus, käyttö ja huumausainerikollisuus Tampereella koronakeväänä 2020
TutkimustiivistelmäKoronaviruksen leviäminen maailmanlaajuiseksi epidemiaksi toi mukanaan poikkeusolot sekä erilaisia rajoitustoimenpiteitä, joiden ennakoitiin vaikuttavan myös maamme huumetilanteeseen. Tutkijat selvittivät Tampereen huumetilannetta kolmen erilaisen aineiston pohjalta.
Association between the discontinuation of substance use inpatient treatment and the risk of committing a crime leading to imprisonment: A Finnish registry‐based 5‐year follow‐up
TutkimusSuomalaisessa tutkimuksessa päihdehoidon laitosjakson keskeytyminen oli yhteydessä nuoreen ikään, mies-sukupuoleen ja skitsofrenia tai aikuisiän persoonallisuus- tai käyttäytymishäiriö diagnooseihin. Keskeytynyt päihdehoidon laitosjakso oli yhteydessä suurempaan riskiin tehdä vankilaan johtanut rikos 5 vuoden seurannan aikana verrattuna onnistuneisiin hoitojaksoihin.
Rikosseuraamusten yhteys päihdehoidon asiakkaiden kuolleisuuteen ja kuolinsyihin
OpinnäytetyöRikosseuraamus kasvattaa kuolemanriskiä sekä rikosseuraamusten aikana että välittömästi vapautumisen jälkeen. Kuolemanriski liittyi huumeita käyttävillä vapautumisen jälkeen kasvaneeseen yliannostusriskiin. Itse rikosseuraamusaikana kasvanut kuolleisuus havaittiin liittyvän mm. luonnollisiin kuolinsyihin sekä itsemurhiin.
Huomioidaanko vammaiset päihdepalveluissa?
Blogi tai ajankohtaisartikkeliViime vuosikymmenten aikana vammaispolitiikassa on yhä enemmän korostettu vammaisten henkilöiden osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta. Poliittiset muutokset ovat vaikuttaneet palvelujärjestelmään ja palveluiden saavutettavuuteen ja esteettömyyteen on kiinnitetty yhä enemmän huomiota. Miten tilanne näkyy päihdepalveluissa? Onko vammaisten päihdeongelma yhä tabu?
Tutkittua tietoa nuorten mielenterveys- ja päihdetyöhön
UutinenViime aikoina julkisuudessa on ollut paljon esillä, että osa nuorista voi huonosti. NUMPA-hankkeessa on tarkoituksena kartoittaa nuorille suunnattujen mielenterveys- ja päihdepalveluiden kokonaisuutta, toimijoiden välistä yhteistyötä sekä kokemuksia hyvistä käytännöistä.
Miten sukupolvi näkyy huumeiden käytössä ja huumeita koskevissa mielipiteissä?
TutkimustiivistelmäEri sukupolvien huumeiden käyttö ja mielipiteet huumeista eroavat toisistaan.
Rikosseuraamusyksiköiden päihdeasiakkaiden tausta, päihteidenkäyttö ja heille annetut palvelut
TutkimusRikosseuraamuslaitoksen päihdeasiakkaat olivat miehiä, nuorempia, naimattomia, työttömiä ja asunnottomia useammin kuin terveyskeskusten päihdeasiakkaat. Rikosseuraamusyksiköiden
päihdeasiakkailla oli enemmän laittomien huumausaineiden käyttöä, päihteiden sekakäyttöä ja huumeiden pistokäyttöä kuin terveyskeskusten päihdeasiakkailla.
Huumausaineiden todellinen sisältö ja tiedon vaikutus käyttöpäätöksiin jäämänäytetutkimuksen valossa
TutkimusPilottitutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että kadulla liikkuu myös aineita, joiden sisältö on jotain muuta kuin minä se on myyty. Tutkimus myös osoitti, että hyvin erilaisia aineita eri tavoin käyttävät ihmiset ovat
kiinnostuneita käyttämiensä aineiden todellisesta sisällöstä ja ovat myös halukkaita keskustelemaan aineiden käyttöön liittyvistä riskeistä ja haitoista sekä niiden vähentämisestä.
Muutokset järjestöjen tavoittamien ihmisten päihteidenkäytössä koronapoikkeustilan aikana. Toukokuussa 2020 toteutetun verkkokyselyn tuloksia.
TutkimusKoronapoikkeustila vaikutti järjestöjen tavoittamien ihmisten päihteidenkäyttöön eri tavoin. Valtaosalla vastaajista käyttö pysyi ennallaan tai väheni. Yksinäisyyden kokemukset, mielenterveyden ongelmat, alhainen mielen hyvinvointi, alkoholin riskikäyttö sekä työn ja toimeentulon epävarmuus olivat yhteydessä koettuun alkoholinkäytön lisääntymiseen. Riittävät mielenterveys- ja päihdepalvelut tukivat päihteidenkäytön hallintaa
poikkeustilan aikana.
”Narkomaaninkin silmissä kun sä oot asunnoton, sä oot jo tosi huono” : asunnottomuus naiserityisestä näkökulmasta
OpinnäytetyöAsunnottomuutta kokeneiden naisten kertomusten perusteella naisten asunnottomuus eroaa miesten asunnottomuudesta. Naisten asunnottomuus on näkymättömämpää, naiset ovat
jo fyysisesti heikommassa asemassa miehiin nähden eikä palveluissa tällä hetkellä tunnisteta naisten erityistarpeita. Opinnäytetyön tulokset vahvistavat osaltaan, että naiserityistä työotetta tarvitaan ja sitä olisi kehitettävä.
Sivut
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- …
- seuraava ›
- viimeinen »