Läheiset
”Jos ei saa hoitoa, niin miten ne läheiset voi saada mitään?” Päihteidenkäyttäjien läheisten kokemuksia palvelujärjestelmästä
TutkimusPäihteitä käyttävien läheiset pitivät perheenjäsenensä saamia palveluja riittämättöminä ja tiedonkulkua hoitotahon kanssa puutteellisena. Lisäksi läheisten oman tuen hakeminen hahmottui satunnaiseksi ja riippuvaiseksi perheenjäsenen hoitosuhteesta. Tutkimus korostaa tarvetta lisätä läheisten tietoisuutta oikeudestaan tukeen sekä madaltaa tukikynnyksiä.
Päihteitä käyttävien läheisten näkemykset palveluista kriittisiä
Blogi tai ajankohtaisartikkeliValtaosa läheisistä pitää perheenjäsenensä saamia päihdepalveluja riittämättöminä ja tiedonkulkua puutteellisena. Tietopuun Katsauksia ja näkökulmia -julkaisusarjan tutkimus osoittaa myös, että läheiset hakevat itselleen tukea satunnaisesti. Siihen vaikuttaa myös perheenjäsenen hoitosuhde.
Myös omainen voi paremmin, kun tukea saava läheinen saa apua
Ammatilliset lehdetOmaisten hyvinvointiin vaikuttaa merkittävästi se, minkälaisia palveluita tukea tarvitseva läheinen saa ja miten hyvin omainen on tietoinen läheisensä tilanteesta. Omaisten huomiointi läheisen asioidessa päihde- ja mielenterveyspalveluissa on siksi tärkeää.
Lasinen lapsuus emotionaalisena traumana: verkossa toimivien vertaistukiryhmien toiminnan mallintaminen A-klinikkasäätiölle
OpinnäytetyöOpinnäytetyössä mallinnettiin A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -toiminnan aikuisille suunnattujen ja ammatillisesti ohjattujen verkossa toimivien vertaistukiryhmien toiminta.
Riippuvuuksista haittoja kokevien läheiset tulisi myös huomioida palvelujärjestelmässä
Blogi tai ajankohtaisartikkeliSosiaali- ja terveyspalveluissa tulisi nykyistä paremmin tunnistaa riippuvuuksista haittoja kokevan läheisen tuen tarve, ottaa läheisen hyvinvointi puheeksi sekä tarjota aktiivisesti tukea heille. A-klinikkasäätiö on julkaissut sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille suunnatun esitteen, jonka tavoitteena on tuoda esiin läheisten palvelutarpeita sekä esitellä valtakunnallisesti toimivia päihde- ja riippuvuusalan järjestöjä ja heidän läheisille suunnattuja tukimuotojaan.
Vanhemman alkoholin ongelmakäyttö vieraana perheessä lapsen näkökulmasta
OpinnäytetyöPro gradu -tutkielmassa analysoidaan, minkälaisena vieraana vanhemman ongelmallinen alkoholin käyttö näyttäytyy perheessä lapsen näkökulmasta.
Palvelut lapsuudenkodin aikuisten alkoholinkäytöstä kärsineiden tukena
TutkimustiivistelmäLapsuudenkodin aikuisten ongelmallisen alkoholinkäytön kuormittamat ihmiset eivät saa riittävästi tukea taakkansa kanssa jaksamiseksi ja elämänlaatunsa kohentamiseksi. Useimmat tukea tarvitsevat eivät sitä nuorena hae, eikä palveluja heille myöskään järjestelmän aloitteesta tarjota. Moni puhuu ensimmäistä kertaa lapsuudenkokemustensa vaikutuksista vasta, kun on ihan pakko, esimerkiksi jaksamisen loppuessa aikuisiässä.
Tuen saamista edistäviä tai estäviä tekijöitä ei ole tutkittu tarpeeksi, eikä auttamistyötä ole osattu kehittää ja kohdentaa vanhempien alkoholinkäytöstä pitkäaikaisia haittoja kokevien tueksi. Kohtaamistyössä aikuisten kanssa käy ilmi, että monille lapsuuden painolastin selvittely on yhä keskeneräinen prosessi.
Systeeminen näkökulma päihdeongelmasta kärsivän perheen sisäisiin suhteisiin
TutkimustiivistelmäPerheenjäsenen päihdeongelma vaikuttaa koko perhedynamiikkaan ja perheen sisäisiin suhteisiin riippumatta siitä, onko päihdeongelma vanhemmalla tai lapsella tai tarkasteleeko asiaa vanhemman, puolison, sisaruksen tai lapsen näkökulmasta. On vaativaa huolehtia henkilöstä, jolla on päihdeongelma, riippumatta siitä, onko huolehtijan roolissa vanhempi, puoliso, sisarus tai lapsi, nuori tai jo aikuinen.
Artikkeli perustuu Islannissa päihteitä ongelmallisesti käyttävän läheisille tehtyihin tutkimuksiin, joissa selvitettiin, miten päihdeongelma vaikuttaa perheen psykososiaalisiin tiloihin, sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja kiintymykseen perheen sisäisessä dynamiikassa.
Päihdeongelma heikentää läheisen toimintakykyä
TutkimusRiippuvuus perheessä -kirja käsittelee läheisten tilannetta monesta näkökulmasta. Luvun ”Päihdeongelma heikentää läheisen toimintakykyä” tavoitteena oli taustoittaa läheisille suunnattuja palveluja Suomessa ja läheisten kokemusten arvioimisen teoreettista viitekehystä sekä kuvata järjestöjen piiriin hakeutuneiden läheisten kokemuksia ja tilannetta. Artikkelissa esitellyn tutkimusaineiston kokoamiseen osallistuivat Tukikohta ry ja Irti Huumeista ry, jotka tarjoavat vertais- ja ammattitukipalveluita päihteiden käyttäjille ja läheisille.
Lasten asema rahapeliongelman varjossa
TutkimustiivistelmäOngelmallisesti rahapelejä pelaavan vanhemman lapset ovat haavoittuvassa asemassa perheessään siinä missä päihteitä käyttävän vanhemmankin lapset.
Sivut
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- seuraava ›
- viimeinen »