Olet täälläEtusivu Järjestötyö

Järjestötyö

Kokemusasiantuntijat ja vertaiset: Palkkiot ovat tärkeä taloudellinen voimavara ja arvostuksen osoitus

Uutinen

Timo Ilomäen tutkimusartikkelissa käydään läpi päihde- ja mielenterveysjärjestöissä toimivien vertaisten ja kokemusasiantuntijoiden näkemyksiä palkkioista sekä niiden merkityksestä laajan haastatteluaineiston pohjalta. Palkkiot näyttävät olevan kokemusasiantuntijatoiminnassa merkittävämpi kysymys kuin järjestöjen vertaistoiminnassa.

MIPA-tutkimusohjelma: Päihde- ja mielenterveysjärjestöillä on erityinen näkökulma toipumiseen ja osallisuuteen

Uutinen

Päihde-ja mielenterveysjärjestöissä tehty tutkimus on tuonut esiin, että järjestöt ovat keskeisiä hyvinvoinnin, osallisuuden ja kohtaamisen vahvistajia. MIPA-ohjelman tulosten mukaan järjestöillä on oma erityinen roolinsa, sillä järjestöt tavoittavat ihmisiä, joiden ääni ja kokemukset jäävät väestötason tai sosiaali- ja terveyspalveluiden käytöstä kertovissa tutkimuksissa kuulematta.

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaan osallistuvien koherenssin tunne

Tutkimus

Koherenssin tunne kuvaa ihmisen tapaa suhtautua kuormittaviin elämäntapahtumiin ja sillä on osoitettu olevan yhteys hänen hyvinvointiinsa. Se muodostuu kyvystä ymmärtää tilanteita, mahdollisuudesta hallita niitä ja asioiden mielekkyydestä.

Päihteiden käytön ja päihteettömyyden merkitykset järjestökyselyn vastaajien kuvaamina

Opinnäytetyö

Työn tulokset havainnollistavat sen, että päihteiden käytön ja päihteettömyyden taustalla olevien syiden kirjo on laaja. Tietyt ilmiöt kuitenkin esiintyivät vastauksissa useammin kuin toiset. Yli puolessa päihteiden käytön merkityksiä kuvaavista vastauksista käytön kerrottiin liittyvän tunteiden hallintaan ja säätelyyn, kuten negatiivisten tunteiden turruttamiseen tai positiivisten tunteiden vahvistamiseen. Päihteettömyyden merkityksistä selvä enemmistö liittyi terveyteen ja elämänlaatuun vaikuttaviin tekijöihin, kuten parempaan psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen.

”Kaikki toteutunut kuin unelma”. Mielenterveyskuntoutujien kokemuksia järjestötoimintaan osallistumisesta.

Opinnäytetyö

Tulosten perusteella mielenterveyskuntoutujien odotukset järjestöjä kohtaan oli mahdollista jakaa neljään yläluokkaan: Osallisuus, sosiaalisuus, henkilökohtainen kehittyminen sekä yhteisön ilmapiiri. Valtaosa vastaajista totesi toiveidensa toteutuneen monesti yli odotustenkin.

Järjestöt hyvinvoinnin, osallisuuden ja kohtaamisen mahdollistajina. MIPA -tutkimustulosten yhteenvetoa.

Tutkimus

MIPA-tutkimusohjelman tutkimustulokset tuovat esille mm. vapaaehtois- ja vertaistoiminnan keskeisyyden päihde- ja mielenterveysyhdistysten toiminnassa, järjestöjen tarjoamien kohtaamisten merkityksen osallistujien hyvinvointiin sekä kokemusasiantuntijuuden vahvistuvan mutta vielä osin jännitteisen aseman järjestöjen toiminnassa.

Päihde- ja mielenterveysyhdistysten rahoitus ja siihen liittyvät haasteet

Tutkimus

Yhdistysten pääasiallisia tulonlähteitä olivat jäsenmaksut ja kunta-avustukset. Kolmannes yhdistyksistä sai tuloja asiakas- tai palvelumaksuina. Oman varainhankinnan merkitys oli huomattavasti vähäisempi kuin julkisen tai julkisen tukeman rahoituksen. Palvelutoiminta ja palkattu henkilöstö avasivat yhdistyksille pääsyn merkittävästi monipuolisemman rahoituksen piiriin verrattuna perinteistä kansalaistoimintaa vapaaehtoisvoimin harjoittaviin yhdistyksiin. Suurimpina rahoituksiin liittyvinä haasteina yhdistyksissä koettiin rahoituspohjan monipuolistaminen, rahoitusten jatkuvuuden epävarmuus ja hakuprosessien työläys.

Kolmannen sektorin autonomia. Päihde- ja mielenterveysyhdistysten johdon näkemyksiä rahoittajaohjauksesta

Tutkimus

40 prosentissa aineiston yhdistyksistä rahoittajien ja rahoitusmahdollisuuksien koettiin ohjaavan toimintaa paljon, kolmanneksessa jossain määrin. Avustuksiin liittyviä haku-, arviointi- ja raportointikäytäntöjä pidettiin etenkin vapaaehtoisvoimin toimivissa yhdistyksissä hankalina ja aikaa vievinä. Monimutkaistuva avustusbyrokratia ja hankemuotoinen työ ruokkivat toiminnan ammatillistumiskehitystä, joka saattaa osaltaan kaventaa kansalaistoiminnan ja toimijoiden omaan kokemukseen perustuvan osaamisen ja asiantuntijuuden tilaa järjestöissä.

Huumori hyvinvoinnin edistäjänä

Tutkimus

Huumori edistää hyvinvointia. Huumorilla on sosiaalisia vaikutuksia, jotka ovat tärkeitä hyvinvoinnille. Joillekin huumori on yhteydessä myös lepoon ja rentoutumiseen. Tämä voi olla yhteydessä siihen, että huumorin on todettu suojaavan stressiltä ja auttavan tunteiden hallinnassa.

Ehkäisevä ja edistävä työ

Tietosivu

MIPA 2.0 -tutkimushankeessa tutkittiin mielenterveyttä edistävän työn ja ehkäisevän päihdetyön yhteyksiä, eroja ja rajapintoja.

Sivut