Järjestötyö
Järjestöt toimintakyvyn tukijoina poikkeusoloissa
TutkimusVaikka koronapandemia edisti järjestöjen digiloikkaa, monet digitaidottomat jäivät yhteydenpidon ulkopuolelle. Artikkelissa tarkastellaan poikkeustilakyselyyn vastanneiden järjestöjen palveluihin kohdistamia odotuksia poikkeustilan aikana tai vastaavanlaisissa tulevaisuuden kriisitilanteissa.
Neljä vinkkiä etäkohtaamisiin
Blogi tai ajankohtaisartikkeliMielenterveys- ja päihdejärjestöjen kohtaamispaikkojen työntekijöiden ja jalkautuvaa työtä tekevien haastatteluissa nousi esiin neljä vinkkiä etäkohtaamisiin: Käytä tuttuja välineitä. Näytä, että juuri sinä välität. Luovuudella toiminnallisuutta. Virtuaalinen toimettomuus kunniaan.
Miten korona on vaikuttanut päihde- ja mielenterveysjärjestöjen matalan kynnyksen toimintaan?
Blogi tai ajankohtaisartikkeliKohtaamispaikoissa erityisesti avun ulkopuolelle jäivät ne, joilla ei ollut tarvittavia välineitä tai osaamista virtuaalipalveluiden käyttöönottoon. Toinen ulkopuolelle jäävä ryhmä olivat ne asiakkaat, joita ei tavoitettu toiminnan anonymiteetistä tai esimerkiksi kaoottisesta elämäntilanteesta johtuen.
Järjestöt toimivat myös poikkeusaikana. Tutkimustietoa koronapoikkeustilan vaikutuksista järjestöjen toimintaan.
Ammatilliset lehdetKoronapoikkeustilan aikana verkkoryhmillä ja uusilla yhteydenpidon tavoilla oli pystytty säilyttämään yhteys kävijöihin, lievittämään heidän yksinäisyyttään, tarjoamaan tekemistä ja
pitämään yllä arkirutiineja. Työntekijöiden haastatteluissa korostuivat kuitenkin kasvokkaisen tuen ja fyysisen yhdessäolon tärkeys ihmisille ja sähköisten palvelujen käyttämiseen liittyvät vaikeudet.
Lähipalveluista sähköisiin etäpalveluihin. Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen työntekijöiden kokemuksia koronapoikkeustilan aikana
TutkimusKasvokkaisten palvelujen korvaaminen sähköisillä tukimuodoilla on vaikeaa erityisesti haavoittuvimmassa asemassa oleville asiakkaille.
Mistä voimia pitkittyneeseen poikkeustilaan?
Ammatilliset lehdetKyselyllä kartoitettiin ihmisiltä, miten he näkivät koronapandemian ensimmäisen aallon aiheuttaman poikkeustilan vaikuttaneen omaan vointiinsa keväällä 2020.
Poikkeustila on lisännyt huolia ja yksinäisyyttä.
Ammatilliset lehdetKoronan aiheuttaman poikkeustilan aikana huolestuneisuus lisääntyi erityisesti päihde- ja mielenterveysongelmien kuormittamilla henkilöillä.
Tietopuun vuosi 2020: Monipuolisempia sisältöjä päihdetyön toimintaympäristöstä
UutinenVuosi 2020 oli monella tavalla poikkeuksellinen, mutta Tietopuun osalta myös tuloksellinen: Sivuston käyttäjien määrä kasvoi edeltävästä vuodesta noin 51 prosenttia. Erityisesti ajankohtaissivujen katselut lisääntyivät.
Järjestöissä toivotaan suunnitelmallisuutta tutkimustiedon hyödyntämiseen
UutinenPäihde- ja mielenterveysjärjestöjen työntekijät toivovat yhteistä keskustelua ja yhteisiä käytäntöjä tutkimustiedon kokoamiseen ja käyttöön.
Koronapoikkeustila väsymysoireyhtymää sairastavien kertomana
UutinenKoronapandemia ja sen rajoitustoimet ovat koetelleet ihmisiä eri tavoin. Erityisesti terveysongelmista kärsivien arki on muuttunut vaikeammaksi.
Sivut
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »