Kokemustarinoita

Ihana kamala joulu

Kello on puoli kahdeksan aamulla, ajan lapset kouluun ja päiväkotiin. Nuorimmainen sanoo toistuvasti, että tänään on joulujuhlat. Sanon että ei, ne ovat vasta ensi tiistaina, tänään on tavallinen päivä. Saavumme päiväkotiin, ja kun autan lasta saamaan saappaat jalasta, näen lapun. Sen lapun, jossa lukee isoilla kirjaimilla että joulujuhlat ovat tänään. Tädit ottavat lapsen vastaan, ja kysyvät että tulethan illalla? Juu juu, tottakai tulen, minä nauran ja vakuutan lapsellekin, että tottakai äiti muisti, heheh.

Yksinäinen joulu

On vuosi 1993. Marraskuu. Lohdutan itkevää iskää puhelimessa. Iskä on 29, minä olen kymmenen. Äiti on sanonut, että saan valita, kummassa paikassa vietän jouluni. Valitsen äidin, koska iskän luona on pelottavaa, arvaamatonta. Äiti on huomannut, että en uskalla sanoa ei ja kehottaa minua narraamaan iskälle, että hän on kieltänyt minua tulemasta sinne. Iskä kuulostaa känniseltä ja itkee lohduttomasti. Minä yritän lohduttaa, en onnistu.

Lasinen lapsuus ja joulun henki

Lasisen lapsuuden kokeneiden, eli vanhempien alkoholinkäytöstä vakavia haittoja kärsineiden, kokemusmaailmassa joululla on aivan erikoinen sijansa. Useimmiten, vaikkakaan ei aina, jouluun liittyy heillä kipeitä ja traumaattisiakin muistoja.

Arjen supersankareista

Joulukuu on sankareiden aikaa. Itsenäisyyspäivänä juhlitaan niitä, jotka taistelivat Suomelle nykyiset rajat. Heitä on yhä vähemmän. Jouluna taas isossa osassa on kaikkien lasten sankari joulupukki. Oikeastaan joulupukkia pitää kutsua supersankariksi, onhan hänellä Batmanin tapaan kulkuneuvo, jollaista ei muilla ole: lentävä porovaljakko. Jotta joulupukki ehtisi kaikkialle yhdessä illassa on arvioitu, että valjakon nopeuden pitäisi olla hieman yli tuhat kilometriä sekunnissa. Lisäksi hänellä on lahjoja kaikille kilteille kristityille lapsille. Heitä on noin 380 miljoonaa.

"Pakina" Tukholman reissusta

Silja Symphony Kat vaiko Suomen Joutsen Kat…? Eli ”Sunfrati rallaa,

Sunfrati rei”… Meidän poikamme merellä…suuntana Ruåtsi 9.10.

Näyte ajatuksistani

Miettiessäni kuumeisesti aihetta blogikirjoitukseksi, huomasin törmääväni vanhaan tuttuun
vastustajaani: minä itse. Aiheen rajaaminen oli haastavaa, koska pääni on jo muutenkin
ruuhkautunut. Olen kuin tietokone, jossa on sata välilehteä auki ja jokaisesta soi eri YouTube-video.
Kun mietin jotain asiaa tai mitä mieltä olen asioista tunnen olevani päänsisäisten journalistien,
tuomareiden ja väkijoukon riepoteltavina. Tuntuu todellakin siltä, etten saa rauhaa edes itseltäni

Usko, uskomaton, uskollinen…ja muita uskonnollisia termejä

Koetan nyt ottaa uskomattomasti, mutta silti malka silmäkulmassa, kantaa uskomiseen. Uskokaa tai älkää mutta älkää peljätkö. Mietiskelen tätä blogia pitkänä, pitkänä perjantaina, joka on tänä vuonna ensimmäinen perjantai ns. kesäajan alkamisen jälkeen. Se on kai saanut nimensä siitä, että päivä tuntuu äärimmäisen pitkältä, koska aamulla sai nukkua tuntia vähemmän. Ai niin, oikeastaanhan se olikin se Jeesuksen tapaus… ja pitkä, pitkä perjantai. Surullinen tapaus, se Jeesuksen tapaus…tai iloinen. Kenenkään ei pidä luulla, että suhtautuisin jotenkin kevytmielisesti uskoon.

Mielenterveyden aktiivimalli

Viime aikojen puheenaihe on ollut aktiivimalli. Se on jakanut mielipiteitä. On sääli, että se ulottuu vain työttömyysturvaan. Aktiivimalli tulisi sisällyttää myös mielenterveyspalveluihin, esimerkiksi näin:

Mutta ethän sinä näytä sairaalta!

Olen viime aikoina usean kerran törmännyt oletukseen siitä miltä masentuneen pitäisi näyttää ja miten hänen tulisi käyttäytyä. Minulla diagnosoitiin reilut kaksi vuotta sitten vakava masennus, olen psykiatrian poliklinikalla hoidossa ja diagnoosi on edelleen aktiivinen. Oireilu pysyy kurissa hyvän hoidon ansiosta ja olen koko sairauteni ajan ollut työ- ja toimintakykyinen. En siis vastaa mielikuvaa vakavasti masentuneesta.

Loki Tampereesta

Heti otsikosta lähtien pyrin karsimaan Tampereen murteeseen kuulumattomia ulkomaisia kirjaimia kuten pehmeä P ja pehmeä K. Keskityn T-kirjaimeen. Ensimmäinen kirjoitukseni liittyi tipattomaan ja toinen taiteeseen. Nyt siis nääs Tampere (m-kirjain lausutaan paksuna) on vuorossa.

”Jos olisin tamperelainen” aloitti Juice kirjoituksensa aikoinaan. Kolumneja ne kai olivat, blogit keksittiin vasta myöhemmin. Kai minäkin voisin juttuni niin aloittaa, koska olen Suomen aurinkoisimmasta kaupungista alun alkaen.

Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnellisempi vanhuus

Eläköityminen on monella tavalla suuri elämänmuutos: vapaa-ajan määrä kasvaa, tulot vähenevät, verotus nousee, työssäolon rajoitukset, mutta myös etuudet ja oheispalvelut, sosiaalisista suhteista puhumattakaan jäävät pois päivittäisestä elämästä. Kun rutiinit ja velvoitteet eivät enää kahlitse, voi alkoholinkäyttö alkaa kasvaa.

Asenne asiallisen tuen esteenä?

Pitkään itse kiusattuna olleena, sekä kiusaamisasioiden kanssa vuosia työskennelleenä olen törmännyt ihmisten, mahdollisten auttajien negatiiviseen asennoitumiseen avun hakijan (kiusatun) yksilöllisessä henkisen -tai fyysisen väkivallan kokemuksessa. Mielestäni kiusatuksi tuleminen on aina henkilökohtainen kokemus johon vaikuttaa myös oma pohjalla oleva temperamentti sekä omat kokemukset syrjinnästä tai hylkäämisestä.

#jesuismielenterveyskuntoutuja

Syksyllä 2017 julkaistiin Mielenterveysbarometri, jonka teema oli työelämä ja mielenterveyskuntoutujien asema työelämässä, eteenkin se miten työssä sairastuvia tuetaan ja miten heihin suhtaudutaan. Minä kiinnitin huomiota siihen, että barometrin mukaan vajaa viidennes väestöstä pelkää mielenterveyskuntoutujaa eikä halua mielenterveyskuntoutujaa naapurikseen.

Taiteestako, taiteettako, taidettako ?

Olen nyt tehnyt runsaan viikon velvoitetyötä tamperelaisessa taidemuseossa avustajana eli olen juurikin oikea henkilö vastaamaan kysymykseen, ovatko Longon teokset enemmän taidetta kuin de Bruyckeren? Onko iso taideteos parempi kuin pieni? Entäs kilohinta halpuutuksen jälkeen?

Vai oletko niitä, jotka tunnistavat oikean taiteen vasta hinnasta, joka tekee kipeää? Vai tunnistaako oikean taiteen kutsuvierastilaisuuden punaviinin laadusta?

Apua ajoissa?

Olen aina ollut vahva. Olen aina pärjännyt. Olen tottunut selviämään itsekseni. Osaan kyllä itse. En minä tarvitse ketään. Avun pyytäminen tuntuu vaivalloiselta, enkä halua vaivata muita.

Tipaton – järkee vai ei ?

Vietän taas tipatonta tammikuuta. Paitsi, että mua ei lasketa. Wikipediassakin sanotaan, että perinne kuuluu alkoholinkäyttönsä hallitseville ihmisille. Kuvittelin hallitsevani alkoholinkäyttöäni 2004 alkuvuoteen saakka, kunnes paikallinen katkaisuasema sai minusta asiakkaan. Siitä on kulunut nyt 14 tammikuuta.

Olenko täysiarvoinen Suomalainen?

4.8.2009 oli uuden elämäni ensimmäinen päivä. Velkaa oli kertynyt, monen mokaamisen jälkeen, useamman kymmenentuhannen euron verran. Mutta sillä ei ollut mitään väliä, olinhan saanut elämäni takaisin. Liian pitkään olin elänyt minuutti kerrallaan, miettinyt pääni puhki mistä saan rahaa laskujen maksamiseen, jotta en jäisi kiinni. Olin lopettanut pelaamisen kymmeniä kertoja ja aina tippunut takaisin suohon. Välillä oli voitokkaita kausia, jolloin elämä hymyili eivätkä murheet painanut. Välillä kaikki meni päin helvettiä, mutta aina selvittiin jotenkin.

Uusia alkuja

Mietin omaa elämääni tasan kaksi vuotta sitten. Olin erittäin huonossa kunnossa henkisesti ja elämäni romahti täysin. Sairastuin vakavaan masennukseen ja samalla yritin sinnitellä ja pysyä jollain tavalla elämässä kiinni. Tänä päivänä, kaksi vuotta myöhemmin, olen sisäisesti täysin uusi ja olen onnellisempi, kun koskaan.

Haku