Ystävät kääntyivät vastaani ala-asteen viimeisellä luokalla. Itse hylkäsin vielä yhden ystäväni. Jäin yksin koulun pihalle. Kesä ala-asteen ja yläasteen välissä oli yksinäistä aikaa.

Yläasteella sain uusia ystäviä. Aivosairauteni, joka aiheutti väsymystä kahdella ala-asteen viimeisellä luokalla, eteni kuitenkin aivoissani koko ajan. Minusta tuli epävarma ja vaitelias.

Lukiossa olin jo menettänyt lähes kaikki ystäväni. Seisoin välitunnit yksin koulun pihalla. Lukion jälkeen kävin usein ravintolassa juomassa. Alkuun sain ravintolassa jonkin verran seuraa.

Minulle diagnosoitiin skitsofrenia ollessani 23-24 vuotias. Ravintolassa, missä kävin juomassa, kävi paljon hoitohenkilökuntaa. Minulle syntyi kokemus, että minua syrjitään siellä.

Kävin paljon hoitopaikoissa kunnes minuun kyllästyttiin siellä ja minun yhteydenottojani alettiin vastustaa. Terapeuttini ja äitini kannustivat minua pysymään liikkeellä ja lähdinkin erilaisiin tilaisuuksiin, harrastusryhmiin ja oppilaitoksiin, sekä seurakuntaan.

Soitin paljon auttaviin puhelimiin. Lopulta löysin uusia ystäviä ollessani 35-vuotias ja mielenterveyteni parani koko ajan. Sosiaalinen piirini laajeni. Ympäristö ei tuntunut enää niin vihamieliseltä kuin ennen.

Ei kauaa kestänyt, kun minulla oli jo opiskelukavereita, työkavereita ja nyt viimeisimpinä vuosinani: autettavia. Rukoukseni ”Anna minulle aina riittävästi seuraa.” näyttää toteutuvan. Enää harvoin koen itseni yksinäiseksi.

Olen nyt 53-vuotias. Minulla on edelleen paljon turhia pelkoja ihmisten suhteen. Olen kuitenkin oppimassa sitä, että ”Ihmiset ovat elämän todellinen rikkaus.” On ollut tärkeää, että olen lähtenyt liikkeelle, oppinut terapiaryhmässä ymmärtämään kommunikaatiotani ja se, että en koskaan halunnut menettää toivoani paremmasta elämästä. 

Terveisin KokeNetin Vesa

Kokemustarina on julkaistu alunperin KokeNet-verkkosivun blogina. KokeNet-sivusto oli osa KokeNet -mieli mukaan hanketta (STEA), jota A-klinikkasäätiö koordinoi vuosina 2017-2019.

Lisää kokemustarinoita »