Olen nyt tehnyt runsaan viikon velvoitetyötä tamperelaisessa taidemuseossa avustajana eli olen juurikin oikea henkilö vastaamaan kysymykseen, ovatko Longon teokset enemmän taidetta kuin de Bruyckeren? Onko iso taideteos parempi kuin pieni? Entäs kilohinta halpuutuksen jälkeen?

Vai oletko niitä, jotka tunnistavat oikean taiteen vasta hinnasta, joka tekee kipeää? Vai tunnistaako oikean taiteen kutsuvierastilaisuuden punaviinin laadusta?

Laulussa lauletaan, että ”taidetta on pelata jalkapalloa ja antaa kaikkensa”. Ovatko Messin maalit siis taiteellisempia kuin Tpv:n pyörätuolijalkapalloilijan uurastus? Entäs sitten kävelyfutis? Onko se edes harrastelijataidetta? Harrastelijateatteria jalkapallo tuppaa ainakin olemaan. Näyttelijäsuoritukset ovat usein sen kuuluisan ”Oscarin” arvoisia.

Huippu-urheilua kuvaillaan usein taiteellisin termein. Entäs nykyisten olympiatuulien aikana? Onko se taidetta vai pitäisikö mittarina käyttää pelkästään doping-asteikkoa?

Taiteilijaelämään liittyy usein huippukokemusten haku päihteiden avustuksella. Minun, Mellerin ja Morrisonin lisäksi on vielä Salo, joka varoittaa, että kulttuuri-ihmisistä ei kannata koskaan ottaa runoilijaa luokseen asumaan, koska se kuitenkin ”kusee sun kitaraan”.

Taiteellista vaikutelmaa korostaa usein sota ja veri. Ja hevoset. Hevosista tulee mieleen seksi. Seksi siksi, että sen ainoan kerran, kun armeija-aikanani Kino Vanikka oli loppuunmyyty siellä piti esitettämän seksielokuva ” O:n paluu”. Seksikkäintä oli monien mielestä elokuvassa nähty hevosen takapuoli.

De Bruyckere tekee taidetta hevosista, verta itkevistä sydämistä ja kahdesta puusta. Katos vaan, nuo kaikkihan liittyvät saumattomasti suomalaiseen iskelmälyriikkaan. Belgiassakin on oivallettu, että ”Hummani hei” nostaa sotatantereelle kaatuneena kyynelen silmänurkkaan.

”Sota on kaunis, sodalla kulkee. Sota on siisti”...laulaa Hector.

Pitääkö taiteen olla viihdyttävää, säväyttävää...vai peräti etovaa?

Puhuttelevaa taiteen kai pitäisi olla.

Ja jonkinlaisen oivalluksen synnyttäjä.

Olen oppinut viikossa, että on peräti hyödyllistä tietää taustoja. Kolme hevosta lasikaapissa voi olla muutakin kuin kolme hevosta lasikaapissa. Ja lempeyttä hehkuva hevosenpuolikas voi tuoda mieleen oman koiran lempeän olemuksen...vaikka ei heti uskoisi. Rumuus voikin olla kaunista ja rujo lempeää.

Olen aina pitänyt siitä, että iso oivallus saadaan sovitettua vaikkapa vain muutamaan sanaan. Tai muutamaan pensselin vetoon.

Aikoinaan pyrkiessäni Tampereen Yliopistoon sisään pääsemättä, opin pääsykokeissa kuitenkin paljon. Kävin ennen koetta miesten vessassa. Silloin oli olemassa vain poikia ja tyttöjä. Mielikuvitus ei riittänyt käyttäytymään unisex-vessoissa. No, joka tapauksessa. Seinään oli kauniisti tekstattu

”Tule mennään tyttöjen vessaan”

Ammattioivaltajan työtä.

KokeNetin kokemusasiantuntija Timo

Kokemustarina on julkaistu alunperin KokeNet-verkkosivun blogina. KokeNet-sivusto oli osa KokeNet -mieli mukaan hanketta (STEA), jota A-klinikkasäätiö koordinoi vuosina 2017-2019.

Lisää kokemustarinoita »