Edellisestä pentupostauksesta on kulunut tovi ja nyt onkin oivallinen hetki päivittää kuulumisia. Elokuu on juuri alkanut. Tahvo on pian puolivuotias ja ollut meillä nelisen kuukautta. Pikku riiviöstä on alkanut kuoriutua kelpo hauva.

Vielä ei ole murrosikä alkanut, mutta selvästi hajut alkavat viedä mukanaan ja mörköikä näkyä hassujen asioiden jännittämisenä. Hieman taas kauhunsekaisin tuntein odotamme teini-iän käynnistymistä.

Tahvon kanssa pari ekaa kuukautta oli todella raastavia ja olimme miehen kanssa hätää kärsimässä. Osallistuimme pentukurssille, jossa Tahvo oli kylläkin mukana vain kaksi kertaa ja viimeisen sermien takana, sillä hän ei kyennyt rauhoittumaan. Meille ihmisillehän se oppi kuitenkin on tärkeintä, jotta voimme sitten kouluttaa oikein koiraamme. Pentukurssin lisäksi turvauduimme jo varhaisessa vaiheessa ammattikouluttajan kotikäyntiin ja pari viikkoa sitten oli toinen kotiopetus. Aivot ovat usein raksuttaneet niin kovin, että naama hohkaa kuumuuttaan.

Olemme vuodattaneet kirjaimellisesti verta, kyyneliä ja hikeä Tahvon koulutuksessa ja kasvatuksessa. Uuttera työ alkaa vihdoin kantaa hedelmää! Sitä on ollut vaikea uskoa, sillä alun vaikeudet ovat porautuneet ainakin omaan muistiini tiukasti.

Muutaman kerran, kun lähdin viettämään omaa aikaa metsän siimekseen, ajattelin, että nyt karkaan. Pelotti niin kovin tulla takaisin kotiin purtavaksi. Tulin kuitenkin ja vastassa olikin aikalailla normaali pikku pentu. Vähän toki piti kättä lussuttaa, mutta ystävällismielisesti.

Meidän ihmisten pureminen on siis vähentynyt, mistä olen hyvin huojentunut. Sairauteni ja kipuni ovat pahentuneet pahentumistaan ja ajoittain kokemani kipu on sietämätöntä. Siihen päälle naskalihampaiden uppoaminen käteen tuntuu jo ajatukseni kestämättömältä. Tahvon puremisen tarve ei suinkaan ole vähentynyt, mutta hän osaa jo kanavoida sitä viisaammin puruluihin ja leluihin, joita hänellä onkin yllinkyllin.

Päänvaivaa on silti edelleen. Tahvo on ollut kovin sairastavainen. On ollut silmätulehdusta, korvan hiivatulehdusta ja maitohampaat eivät irronneet suosiolla. Hoitotoimenpiteitä on jouduttu tekemään paljon päivittäin. Ekassa silmätippakuurissa tarvittiin kolme ihmistä laittamaan tipat, sillä tahvo käytti koko terrierin taitonsa tapellessaan vastaan. Omaehtoisesti tippojen laittaminen ei ainakaan vielä onnistu. Korvatipat ovat lähes yhtä kamalaa kuin silmätipat. Tosin jostain syystä silmätippojen laitto alkoi hiljakseen luonnistumaan paremmin.

Käsittelyä harjoitellaan edelleen päivittäin, samoin rauhoittumista. Tahvo on niin herkkä ympäristön ärsykkeille ettei malttaisi ollenkaan nukkua päivisin. Kouluttaja neuvoi meille niin toimivan konstin, että sen haluan jakaa teille kaikille. Kyseessä on puuhahuone, joka siis meillä toimii yksinolo- ja nukkumisharjoituksena. Ollaan tätä käytetty melkein alusta lähtien. Tässä linkki kouluttajan ylläpitämälle sivustolle, josta löytyy todella toimivia vinkkejä ja omaehtoisuutta vahvistavaan arkeen: https://elainkoulutus.fi/

Kun Tahvo on jäämässä yksin, hänelle laitetaan keittiöön puuhalaatikko, jota hän ei siis pääse tutkimaan ennen kuin lähdetään pois kotoa. Laatikossa on lempileluja sekä paperi- ja pahvinyssyköihin pakattuja herkkuja. Levittelen niitä usein aika teatraalisesti lattialle ja nykyään Tahvo kärkkyy koiraportin takana ja odottaa pääsyä huoneeseen. Sitten vielä klassinen soimaan ja huone on valmis. Tämän harjoituksen avulla Tahvo tottui yksinolon lisäksi nukkumaan rauhassa päivisin. Halusimme varmistaa, että hän saa päivisin edes yhdet kunnon unet, jotta voi paremmin.

Tahvosta on siis kuoriutunut taitava ja erittäin hurmaava koira. Kävimme pari päivää sitten ekassa trimmissä. Myönnettäkööt, että varauduin pahimpaan. Tahvo on kuitenkin edelleen aika häslä eikä malta pysyä paikoillaan. Mitä vielä! Trimmissä hän ensin hiukan pussaili trimmaajaa ja tutustui paikkoihin, jonka jälkeen pötkötteli rauhassa nautiskellen suuren osan kahden tunnin trimmausajasta. Olin hyvin hämmentynyt ja erityisen ylpeä. Saimme mieheni kanssa paljon kehuja Tahvon koulutuksesta. Luonnolisesti myös Tahvoa kehuttiin.

Aletaan siis olla voiton puolella! On ihana huomata, että toivoa on sekä meillä ihmisillä kasvattajina, että Tahvolla pikku norwichinterrierinä. Pentuarki alkaa tuntua enemmän ihanalta kuin kamalalta ja Tahvo omalta rakkaalta koiralta.

KokeNetin kokemusasiantuntija Lotta

Kokemustarina on julkaistu alunperin KokeNet-verkkosivun blogina. KokeNet-sivusto oli osa KokeNet -mieli mukaan hanketta (STEA), jota A-klinikkasäätiö koordinoi vuosina 2017-2019.

Lisää kokemustarinoita »