Otsikko kuvaa tämänhetkistä elämääni täydellisesti. Koen eläväni massiivisen myrskyn riepoteltavana. Tämä myrsky kuljettaa minua välillä holtittomasti enkä kykene löytämään myrskynsilmää. Sitä näennäisen tyyntä ja rauhallista paikkaa keskellä myrskyä.

Viime viikot olen tuntenut paniikkia kaikesta muutoksesta johtuen. Muutoksia on ollut valtavasti vuosikausien ajan. Tyyntä harvakseltaan. Tämän hetkiset muutokset ravistelevat toden teolla jo ennestään hauraita perustuksiani. Edellisistä suurista muutoksista ja kriisistä on kulunut vasta vuosi. Sitä edellisestä saman verran. En ole ehtinyt oikein kerätä voimia ja toipua missään välissä.

Tämän hetkinen myrskyni johtuu monesta tekijästä. Lapsettomuusuutisesta on reilu vuosi. Samaan rytäkkään tuli kylpyhuoneen täysremontti. Asuimme osan ajasta evakossa. En kyennyt kohtaamaan lapsettomuudesta aiheutunutta surua ja tyhjyyden tunnetta kuin vasta päädyttyäni suljetulle osastolle viikoksi turvaan itseltäni.

Päätimme mieheni kanssa vuoden harkinnan jälkeen hankkia koiranpennun. Pentu tuli huhtikuussa ja toi myllerryksen ja uuden valtaisan muutoksen tullessaan. Silloin tajusin, kuinka vähissä voimavarani oikeasti olivatkaan. Ymmärsin myös, että yhtä perustavaa laatua olevaa tarvetta ei pysty korvaamaan toisella. Ainakaan näin suoraviivaisesti. Ajattelin, että hoivaamalla ja kasvattamalla pentua, mm. lapsen kaipuuni vähenisi. Näin ei käynyt.

Koiranpennun ansiosta tajusin siis, kuinka loppu olin ja näin kirkkaammin myös parisuhteeni tilan. Parisuhteeni ei ole enää pitkään aikaan ole ollut sitä, mitä toivon elämän tärkeimmältä ihmissuhteelta. Koiran tuloon asti olin uskonut, että kunhan vain saan hoivata niin parisuhteen tila jää taka-alalle ja voin uskotella itselleni, että kaikki on hyvin. Rakastan miestäni ja välitän hänestä syvästi. Hän on paras ystäväni ja aivan ihana ihminen. Samaan aikaan olen raadollisen tietoinen siitä, miten syvät tarpeeni parisuhteelle eivät täyty. Se on traagista.

Tätä kirjoitusta kirjoittaessani, 20.11.19, minulla ja miehelläni ei ole enää koiranpentua. Parisuhde on siinä tilassa, että muutamme erilleen. Koirasta jouduimme luopumaan koska minulle puhkesi Tahvosta vaikea allerginen astma. Parin kuukauden ajan selvisin astma- ja allergialääkkeiden voimalla. Heräsin lähes joka yö vakavaan astmakohtaukseen.

Tahvo on asunut viimeiset kolme viikkoa uudessä kodissa. Onnea onnettomuudessa on se, että hän pääsi todella hyvään ja luotettavaan kotiin. Ikävä on kuitenkin kova. Olen myös äärettömän surullinen siitä, että jouduimme luopumaan Tahvosta sairauden vuoksi. Minulla on jo ennestään kymmenen pitkäaikaissairautta, jotka vaikuttavat elämääni valtavasti ja usein estävät minua elämästä elämää, jota tarvitsisin ja haluaisin.

Viikon päästä muutan uuteen kotiin. Olen ollut kauhuissani. Pelko, suru, pettymys, viha ja toivottomuus ovat läsnä useimmissa hetkissä. Mieleni on luonut hyvinkin todellisen tuntuisen tulevaisuuden minulle. Se on kauhistuttava. Mieleni tulevaisuudessa olen yksin, totaalisen yksin. Minulla ei ole tarkoitusta eikä merkitystä. On vain syvä tyhjyys ja yksinäisyys. Toki on myös todellisia uhkia, kuten taloudellinen turvattomuus, jota pelkään todella. Mieleni on vahva ase minua itseäni vastaan. Kuin myrkkyä.

Eilen sain itseni tekemään mindfulness-harjoituksia ja joogaamaan. Stressitasoni laskivat ja pystyin hengittämään. Samalla mieleni kirkastui ja tajusin että, jos mieleni voi luoda minulle kamalan tulevaisuuden, se voi luoda siitä myös kauniin ja lohdullisen.

Ryhdyin tuumasta toimeen. Tein mielikuvamatkan, en kauhun läpi, vaan toivon ja mahdollisuuksien. Näin mielessäni kaikki mahdollisuudet, joita tämä elämänmuutos voi antaa. Näin kotini kauniisti sisustettuna, kodikkaana turvasatamana. Näin teehetken ystäväni kanssa. Näin itseni kävelemässä lähimetsässä. Seurasin oravien ruoanetsintätouhuja. Näin rauhoittavan meren ja kuulin aaltojen liplatuksen. Kävin avantouimassa läheiselle rannalla ystävän kanssa. Huristelin bussilla helposti kirjastoon ja kokemusasiantuntijahommiin.

Yhtäkkiä muutos ei tuottanutkaan kauhua vaan jopa toivoa ja helpotusta. Mielemme luo helposti tulevaisuuden käsikirjoituksia ajatuksistamme ja tunteistamme käsin. Jos mieli on kovin tummissa vesissä, voi käsikirjoituksesta tulla todella kauhua herättävä. Mikä kamalinta, tästä käsikirjoituksesta voi pahimmillaan tulla itseään toteuttava ennustus. Pahimmat pelkomme käyvätkin toteen, kun alamme pitää niitä totena.

Olen ymmärtänyt, kuinka tärkeää on pysähtyä ja palauttaa itsensä tähän hetkeen, jota elän juuri nyt. Olen muistanut, että ajatukseni ja tunteeni eivät ole yhtäkuin minä itse. Kirjasin paperille syyt, miksi päädyin muuttamaan omaan kotiin. Kirkastin itselleni ne todenteolla. Näkökulmaa vaihtamalla ja laventamalla voimme nähdä kolikon toisen puolen. Enkä tarkoita tällä, että vaikeita tunteita tulisi väheksyä ja vältellä. Tunteet on tärkeää kohdata ja muistaa kuunnella niiden viestejä. Surupäivien lisäksi on vaalittava ilo- ja kiitollisuuspäiviä. Kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittaminen auttaa huomaamaan elämässä olevan hyvän ja vaikeuksistakin voi löytää paljon merkityksellisiä asioita. Voi tehdä mielikuvamatkan tulevaisuuteen toivosta ja uteliaisuudesta käsin. Minulle tälläinen matka toimi voimauttavana ja nimenomaan toivoa antavana.

Yhden aikakauden loppu on uuden alku. Löysin oman myrskynsilmäni, jossa on tyyntä ja rauhallista vaikka ympärillä puhaltaa raivoisa myrsky. Aavistan, että tyyneys ja rauha ovat kuin ohikiitäviä pilviä elämässäni eivätkä ne viivy luonani kauaa kerralla. Muistutan itseäni siitä, että voin kuitenkin kokea rauhaa keskellä myrskyä ja luottaa siihen, että selviän tämän hetken ja toisenkin. Armollisesti ja rakastaen.

Kun on oikein rikki ja kolhiintunut, on ensiarvoisen tärkeää hoivata itseään. Pitää itsestään niin hyvää huolta kuin suinkin voi. Puhua itselleen lempeästi, rauhoitella sisäistä lasta. ”Juuri nyt on tuskallista. Saat olla surullinen, saat itkeä. Sinä selviät kyllä, luota siihen!”

27.01.20.

Ps: Kuten aavistelin tyyni myrskynsilmäni oli ohikiitävä hetki suru- ja luopumistyön pitkässä harmaan sakeassa helminauhassa. Kaivan tietäni ylös syvästä kuopasta tukijoukkojen avustamana. Siitä lisää seuraavassa kirjoituksessani.

Kokemustarina on julkaistu alunperin KokeNet-verkkosivun blogina. KokeNet-sivusto oli osa KokeNet -mieli mukaan hanketta (STEA), jota A-klinikkasäätiö koordinoi vuosina 2017-2019.

Lisää kokemustarinoita »