Olet täälläEtusivu Mielenterveyden aktiivimalli

Mielenterveyden aktiivimalli

Viime aikojen puheenaihe on ollut aktiivimalli. Se on jakanut mielipiteitä. On sääli, että se ulottuu vain työttömyysturvaan. Aktiivimalli tulisi sisällyttää myös mielenterveyspalveluihin, esimerkiksi näin:
Mielenterveyskuntoutujien aktivoitumista tarkastellaan kvartaaleittain. Joka kolmas kuukausi kuntoutuja on velvollinen tekemään selkoa aktiviteeteistaan mielenterveytensä edistämiseksi. Jos tietyt kriteerit eivät täyty, kohdistuu mielenterveytensä kanssa kamppailevalle sanktioita. Mielenterveyskuntoutujaksi lasketaan kaikki diagnoosin saaneet, joiden toimeentulo koostuu joko kuntoutustuesta tai työkyvyttömyyseläkkeestä. Sanktiona näistä etuuksista leikataan neljä prosenttia.

Hyväksytyt aktiviteetit ovat seuraavat:
- Kuntoutuja on ollut tarkkailujaksolla vähintään 18 päivää suljetulla osastolla, tai 25 päivää avo-osastolla.
- Kuntoutuja on ostanut vähintään 250 eurolla mielenterveyteen liittyviä lääkkeitä. KELA:n korvauksia ei lasketa tähän summaan.
- Kuntoutuja on käynyt KELA:n hyväksymällä terapeutilla vähintään kolme kertaa tarkkailujakson aikana.
- Kuntoutuja on osallistunut Psykiatrian poliklinikan järjestämälle kurssille. Hyväksyttävät kurssit määritellään jälkikäteen.

Mikäli asiakkaalla on myös diagnosoitu päihdeongelma, hän saa sanktion. Kaksoisongelmaisten katsotaan olevan ensisijaisesti päihdepalveluiden alaisia, ja siten mielenterveyden aktiivimallin ulkopuolella.

Luonnollisestikin jokainen näistä aktiviteeteista tulee todentaa KELA:n hyväksymillä lomakkeilla. Niiden käsittelyyn varataan aluksi sata virkailijaa, ja kun mallin lastentaudit on saatu selätettyä, toiset sata lisää. Arvioitu säästö on miljoonaluokkaa. Digitalisaatio on päivän sana. Lomakkeet voi täyttää vain sähköisesti KELA:n nettisivuilla. Paperisia lomakkeita ei käsitellä.

Johan alkaa kansamme mielenterveys nousta kohisten! Mallin tarkoituksena on kannustaa mielenterveyden haasteita kohtaavat henkilöt aktivoitumaan ja hoitamaan itseään. Minulla on vakaa käsitys, että nämä toimenpiteet parantavat yksittäisten ihmisten mielenterveyttä ja sitä kautta kansanterveyttä kokonaisvaltaisesti.

KokeNetin kokemusasiantuntija Mika

Kokemustarina on julkaistu alunperin KokeNet-verkkosivun blogina. KokeNet-sivusto oli osa KokeNet -mieli mukaan hanketta (STEA), jota A-klinikkasäätiö koordinoi vuosina 2017-2019.

Lisää kokemustarinoita »

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.