Sitkeästä yrittämisestä huolimatta tuli seinä vastaan. Jäin pitkälle sairauslomalle ja yritän nyt rauhoittaa mieltä, jotta saan lepoa ja tarmoa kuntouttaa itseni taas työkykyiseksi. Silti pohdin, että miten tässä näin kävi.

Olen palanut pahasti loppuun, masentunut ja kiivennyt siitä kupasta takaisin ns. normaaliin elämään. Matka oli kuoppainen ja monen mutkan kautta kuntouduin. Matkaan kuului kokemusasiantuntijakoulutus ja täysin uudelle uralle siirtyminen. Koen saaneeni paljon, vaikka hinta on ollut korkea.

Olen oppinut tarkkailemaan vointiani ja tutustunut itseeni. Tiedän melko hyvin, miten minä toimin ja osaan jo lukea merkkejä siitä, että tahti on liian luja. Silti sairastuin uudelleen, kun elämässä tapahtui jotain odottamatonta ja olen nyt kolme vuotta kamppaillut vakavan masennuksen kanssa. Sairastuessani sain heti hyvää hoitoa ja sama hoitotiimi on vastannut hoidostani jo yli kolme vuotta. Alusta alkaen oli selvää, että työssä käynti oli suojaava tekijä ja siksi olen tehnyt parhaani jaksaakseni käydä töissä. Matkan varrella fyysiset sairaudet alkoivat oireilla ja kamppailin sekä mielen että fysiikan sairauksien kanssa. Kun koko keho oireilee, on selvää, että välillä on ollut sairauslomia ja olen kohdannut jopa pari läheltä piti tilannetta.

Olen kuitenkin yrittänyt sinnitellä töissä ajatuksella, että saan siitä niin paljon. Viime syksynä tapahtui taas jotain odottamatonta ja olin ensimmäistä kertaa masennuksen takia sairauslomalla, kahdeksan viikkoa siinä meni. Palasin töihin innokkaana ja iloisena.

Vuodenvaihteen jälkeen olen kuitenkin sairastellut milloin mitäkin. Tuntuu että koko keho on huutanut, että nyt mennään liian lujaa. Olen tiedostanut tämän mutten ole halunnut kuunnella.

Kunnes pari viikkoa sitten ymmärsin realiteetit ja päätin luovuttaa. Silti ällistyin, kun lääkäri ehdotti yli kahden kuukauden sairauslomaa. Suostuin ja syvällä sisimmässäni tiedän, että tarvitsen nyt aikaa kuntouttaa itseni. Tarvitsen paitsi lepoa myös kunnon kohottamista, joka auttaa sekä selkävaivoihini että astmaan ja tietysti myös mielenterveyteen.

Kollegani Micke hämmästeli miksi puhun luovuttamisesta. Miksi käytän sanaa, joka kuvastaa sitä, että menetän jotain? Minulle tuo sana on itsestäänselvyys. Olen yrittänyt sitkeästi jaksaa enemmän, kun voimavarani sallivat ja luovuttaminen tarkoittaa, että luovun mielikuvasta, että minun pitää jaksaa, vaikka minulla ei ole realistisesti minkäänlaista mahdollisuutta jaksaa tätä kokonaisuutta. Luovun siis harhaluulosta, että minun pitää olla joku yli-ihminen, joka jaksaa mitä vaan.

Olen kokenut pitkän taipaleeni kuntoutujana ja kokemusasiantuntijana kuin matkan, jossa kerros kerrokselta luovutan harhaluuloja siitä minkälainen minun ”pitäisi” olla. Olen kasvanut selviytyjäksi, joka pärjää itse. Sinnittelin kunnes sairastuin. En vain yhtä kertaa vaan kerta toisensa jälkeen. Joka kerta kun luovun jostain harhaluulosta, lähestyn sitä ydintä, joka on minä. Matka on ollut pitkä, mutta ehdottomasti sen arvoinen. Matkan varrella opin paljon itsestäni ja saan lisää työkaluja kokemusasiantuntijan työkalupakkiin. Luovuttaminen on minulle kasvamista ihmisenä. Pienin askelin ja nykyään nautin kiemurtelevasta reitistäni, en tietenkään aina, mutta useammin ja useammin. Nyt lepään ja kun aika koittaa palaan töihin toivottavasti hivenen lisää oppineena.

Työssäni olen nähnyt monia kaltaisiani sinnittelijöitä. Ihmisiä, jotka ajattelevat, että luovuttaminen on tappio. Mutta jospa oppisimme näkemään luopumisen uutena mahdollisuutena. Luovumme vaikeasta tai mahdottomasta ja vapautamme tilaa kasvuun. Elämä on matka ja mahdollisuus oppia, jos haluamme ja uskallamme.

Antoisaa ja voimaannuttavaa kevättä toivottaa KokeNetin suunnittelija Pia

Kokemustarina on julkaistu alunperin KokeNet-verkkosivun blogina. KokeNet-sivusto oli osa KokeNet -mieli mukaan hanketta (STEA), jota A-klinikkasäätiö koordinoi vuosina 2017-2019.

Lisää kokemustarinoita »