Elämme poikkeuksellisia aikoja. Aikoja, jolloin lamaannus, pelko ja epätoivo saattavat kolkuttaa oven takana. Monen elämä on muuttunut tavalla tai toisella niin hyvässä kuin ”pahassa”. Saattaa olla, että rutiinien rikkoutuminen havahduttaa rajulla tavalla ja eteen saattaa nousta tyytymättömyyttä omaan elämään tai toisaalta osoittaa, että elämä on kaikinpuolin mallillaan. Itse ajattelen,että epävarmuutta lisäävä poikkeustilanne on mahdollisuus uudenlaiseen kasvuun ja kehitykseen sekä muutokseen, joka ei välttämättä muutoin olisi mahdollista.  Se, että arjen rutiinit rikkoutuvat ja ihminen joutuu uuden eteen mahdolllistaa pysähtymisen ja syvälliset arvopohdinnat, mikäli ihminen itse on siihen valmis ja kykenee vaihtamaan näkökulmaa.

Muistan elävästi maaliskuun puolenvälin, kun korona-epidemia iski päin näköä. Tajusin raadollisella tavalla kuuluvani siihen kaikkein herkimpään ryhmään ihmisiä, joille tämä virus voi olla hyvinkin kohtalokas. Näin jälkikäteen tajuan, että ensimmäiset viikot elin shokissa ja lamaannuksessa. Olin varma, että saan koronan ja elämäni päättyy teho-osastolla.

Pääsin onneksi mökille saareen eristykseen, jossa vietin viikon maadoittaen ja rauhoittaen itseäni. Pakotin itseni pysähtymään ja kohtaamaan paniikin ja pelot. Tajusin, että minulle oma ja muiden turvallisuus on aivan hurjan tärkeää ja olen valmis tekemään paljon ja luopumaan paljosta, jotta tämä arvo toteutuu elämässäni. Konkreettisia toimia, joita olen mm. tehnyt, on ohjeistusten noudattaminen, vapaaehtoinen karanteeni sekä hoitotahdon laatiminen.

Elämäni sisältö on yksipuolistunut entisestään ja näen ihmisiä entistä harvemmin. Sitä ei käy kiistäminen. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä, joten vapaa-aikaa on paljon. Teen kokemusasiantuntijan töitä kerran pari viikossa ja lopun aikaa minulla on vapaus valita, mitä teen. Vaihtoehtoja on aika vähän. Tälläinen tilanne voisi helposti johtaa vähintäänkin apatiaan. Tunnistan tilanteen aiheuttamat riskit kirkkaasti ja olen tietoisesti pyrkinyt lisäämään elämääni sellaista mielekästä sisältöä, joka on tässä ajassa mahdollista toteuttaa. En halua jättää elämääni elämättä, oli tilanne, mikä tahansa.

Koen, että poikkeustilanteesta on ollut minulle toistaiseksi enemmän hyötyä kuin haittaa. Olen haastanut itseni pohtimaan, mikä on minulle elämässä tärkeää ja millaista toivon elämäni olevan. Mitä voin tehdä omalta osaltani lisätäkseni maailmaan hyvää. Olen ymmärtänyt entistä paremmin, että nautin eniten yksinkertaisesta elämästä, hidastamisesta ja aineettomista arvoista. Läheisten ihmissuhteiden vaaliminen, hyvinvoinnin monipuolinen kehittäminen, hyvän tekeminen, luonto ja lepo ovat nousseet elämässäni keskiöön. Olen pyrkinyt tekemään elämästäni mahdollisimman hyvää niillä resursseilla ja mahdollisuuksilla, jotka minulla on kussakin hetkessä käytössäni.

Käyn lähes päivittäin retkellä lähiluonnossa. Se on minun henkireikäni ja maadoittumispaikkani. Saan luonnosta voimaa, rauhaa, tasapainoa, tyyneyttä ja valtavasti iloa. Olen onnekas, kun saan asua lähellä metsiä ja merta. Luonto on myös turvallinen paikka nähdä läheisiä ja tutustua uusiin ihmisiin.

Vastoinkäymiset ovat olleet elämässäni parhaita opettajia ja auttaneet minua näkemään paremmin, mikä tekee elämästä merkityksellisen. Millaisen jäljen haluan jättää maailmaan? Miten minä vaikutan muihin? Voisiko siis olla niin, että haasteen ja vastoinkäymisen lisäksi koronaviruksesta nousee paljon positiivisia muutoksia ihmisten elämässä? Toivon todella, että näin olisi. Lisäksi toivon, että tämä kriisi lisää syvällistä ymmärrystä siitä, että meistä jokainen on kytköksissä toisiinsa ja meidän tekomme ja tekemättä jättämisemme vaikuttaa vääjäämättä myös kanssaihmisiin. Toivon, että tämä kriisi lisäisi aineettomien ja pehmeiden arvojen kukoistusta ja maailman hyvinvointia. ”No man is an island!” -John Donne v. 1623-

KokeNetin kokemusasiantuntija Lotta

Kokemustarina on julkaistu alunperin KokeNet-verkkosivun blogina. KokeNet-sivusto oli osa KokeNet -mieli mukaan hanketta (STEA), jota A-klinikkasäätiö koordinoi vuosina 2017-2019.

Lisää kokemustarinoita »