Pidän itseäni suhteellisen avarakatseisena ihmisenä. En arvota ihmisiä ihonväriin perustuen. Mielestäni avioliiton solmiminen saman sukupuolen edustajien välillä on hyvä juttu, jos he rakastavat toisiaan ja haluavat sitoutua. Tykkään nähdä katukuvassani useiden eri kulttuurien edustajia ja nautin vieraskielisten keskustelujen kuuntelemisesta, vaikken niistä mitään ymmärtäisikään. Vaikka en pidä vihapuheiden kuulemisesta, alan voimaan niistä helposti pahoin, olen kuitenkin sitä mieltä, että ihmisillä tulee olla oikeus ja vapaus ilmaista mielipiteensä. Kaiken kaikkiaan, pidän itseäni hyvinkin ennakkoluulottomana ihmisyksilönä. Kuinka ennakkoluuloton oikeasti olen ja mitä ennakkoluuloisuuteni käytännössä on?

Olen nähnyt paljon elämäni aikana ihmisiä, joiden elämän olot eivät ole hyvässä kunnossa. Kodittomia, nistejä, alkoholisteja, syrjäytyneitä ja mielenterveyden häiriöistä kärsiviä ihmisiä. Kun olin nuori, heidän näkeminen pelotti minua. Kun aloin ryyppäämään, aloin diggailemaan perusjuoppojen moikkailusta ja satunnaisista keskusteluista heidän kanssaan.

Ajattelin huumekauppiaiden ja narkomaanien olevan kamalia ihmisiä, kunnes aloin itse kokeilemaan erilaisia huumaavia kukintoja, piristeitä ja puristeita. Tykkäsin niiden vaikutuksesta. En seonnut tai mokannut opinnoissani. En päätynyt väkivallantäytteisiin tilanteisiin, en mielisairaalaan eivätkä poliisit pidättäneet. Ihmiset keiltä huumeeni ostin, eivät vaikuttaneet mitenkään eettisesti rappeutuneilta tapauksilta. Koin, että minulle oli valehdeltu. Koulusta ja vanhemmiltani omaksuneeni ennakkoluulot huumeita kohtaan murenivat.

Päädyin pitkän matkan jäljiltä pohjalle. Menetin kaikki ne asiat, jotka pitivät minut kiinni yhteiskunnassa: työn, avovaimon, karttuneen omaisuuteni ja asuntoni. Menetin ne, koska asetin huumeiden käyttämisen kaiken etusijalle. Pääsin kuitenkin irti aineista. Olen vertaistuen avulla pystynyt olla ottamatta ensimmäistä annosta jo useamman vuoden ajan.

Poimin edelleen nistien merkkejä ympäristöstäni. Ihmisiä, joilla on IKEA-kassi täynnä sälää, pälyilevä katse tai arpeutuneita piikinjälkiä kaulassa. Kuvittelen jopa katsomalla toista silmiin näkeväni, mitä kaikkea toinen on vetänyt. Huomaan, että aloin voimakkaasti tuomita heitä, leimata narkomaaneiksi.

Olin joskus asunnoton narkomaani, joka samaistui kaltaisiinsa, samassa elämäntilanteessa oleviin ihmisiin. Halveksuimme yhdessä kaikkea kelvollista elämää viettäviä kunnon kansalaisia, jotka eivät tienneet vapaudesta ja hauskanpidosta mitään. Nyt, kun olenkin yllättäen itse täysin tavallista elämää viettävä, veroja maksava kansalainen, pyrinkin aktiivisesti leimaamaan aiempaan elämäntilanteeseeni päätyneitä ihmisiä. Samallahan leimaan itseäni, enkö vain?

Sanoisin, että lähellä itseäni tapahtuvat asiat, mitä elämässäni haluan ja mitä elämääni en halua, vaikuttavat paljon ennakkoluuloihini. Minun on helpompi ajatella ennakkoluulottomasti homoavioliittoja kohtaan, kuin tuhoisaa huumeiden käyttämisen jatkamista. En samaistu homoseksuaalisiin avioliittoihin, mutta huumeiden käyttäjiin samaistun edelleen voimakkaasti vanhasta tottumuksesta. Tapaan suojella itseäni torjumalla elämäni tasapainoa horjuttavat ainesosat ennakkoluuloillani, etenkin ne jotka ovat joskus kuuluneet elämääni ja tuhonneet sen.

Olen todella iloinen, että en ole enää narkomaani. Kohtaan ajoittain huumeiden käyttäjiä. He kertovat minulle, etteivät olisi tulleet ajatelleeksi, että olen joskus vetänyt kamaa. Olen saanut välimatkaa omaan menneisyyteni. Tämän myötä huomaan, että minusta on nykyään ihan mukavaa olla vuorovaikutuksessa nistien kanssa. Tunnen edelleen ennakkoluuloja erityisesti narkomaaneja kohtaan, mutta ei niiden tarvitse vaikuttaa käytökseeni. Ne voivat suojella minua siltä, että en lähde toimimaan samaistumiseni mukaisesti. Ennakkoluulot voivat ollakin ihan hyvä juttu.

Vieraiskynäilijänä Mikko

Kokemustarina on julkaistu alunperin KokeNet-verkkosivun blogina. KokeNet-sivusto oli osa KokeNet -mieli mukaan hanketta (STEA), jota A-klinikkasäätiö koordinoi vuosina 2017-2019.

Lisää kokemustarinoita »