Olet täälläEtusivu Rahoitus

Rahoitus

Järjestöjen talous heikentynyt, mutta usko tulevaisuuteen säilynyt

Ammatilliset lehdet

Päihde- ja mielenterveysalojen järjestöjen rahoitusmuotoja selvittäneessä MIPA 2.0 -tutkimusohjelman teettämässä kyselyssä selvitettiin suurten ja pienten päihde- ja mielenterveysalojen järjestöjen rahoitusmuotoja ja niissä tapahtuneita viimeaikaisia muutoksia. Kartoitus toteutettiin sähköisellä kyselyllä helmi- ja maaliskuussa 2021.

Päihde- ja mielenterveysyhdistysten rahoitus ja siihen liittyvät haasteet

Tutkimus

Yhdistysten pääasiallisia tulonlähteitä olivat jäsenmaksut ja kunta-avustukset. Kolmannes yhdistyksistä sai tuloja asiakas- tai palvelumaksuina. Oman varainhankinnan merkitys oli huomattavasti vähäisempi kuin julkisen tai julkisen tukeman rahoituksen. Palvelutoiminta ja palkattu henkilöstö avasivat yhdistyksille pääsyn merkittävästi monipuolisemman rahoituksen piiriin verrattuna perinteistä kansalaistoimintaa vapaaehtoisvoimin harjoittaviin yhdistyksiin. Suurimpina rahoituksiin liittyvinä haasteina yhdistyksissä koettiin rahoituspohjan monipuolistaminen, rahoitusten jatkuvuuden epävarmuus ja hakuprosessien työläys.

Kolmannen sektorin autonomia. Päihde- ja mielenterveysyhdistysten johdon näkemyksiä rahoittajaohjauksesta

Tutkimus

40 prosentissa aineiston yhdistyksistä rahoittajien ja rahoitusmahdollisuuksien koettiin ohjaavan toimintaa paljon, kolmanneksessa jossain määrin. Avustuksiin liittyviä haku-, arviointi- ja raportointikäytäntöjä pidettiin etenkin vapaaehtoisvoimin toimivissa yhdistyksissä hankalina ja aikaa vievinä. Monimutkaistuva avustusbyrokratia ja hankemuotoinen työ ruokkivat toiminnan ammatillistumiskehitystä, joka saattaa osaltaan kaventaa kansalaistoiminnan ja toimijoiden omaan kokemukseen perustuvan osaamisen ja asiantuntijuuden tilaa järjestöissä.