Palvelujärjestelmä
”Jos ei saa hoitoa, niin miten ne läheiset voi saada mitään?” Päihteidenkäyttäjien läheisten kokemuksia palvelujärjestelmästä
TutkimusPäihteitä käyttävien läheiset pitivät perheenjäsenensä saamia palveluja riittämättöminä ja tiedonkulkua hoitotahon kanssa puutteellisena. Lisäksi läheisten oman tuen hakeminen hahmottui satunnaiseksi ja riippuvaiseksi perheenjäsenen hoitosuhteesta. Tutkimus korostaa tarvetta lisätä läheisten tietoisuutta oikeudestaan tukeen sekä madaltaa tukikynnyksiä.
Naiserityisyyden toteutuminen naisten asumispoluilla ja heille suunnatuissa asunnottomuustyön palveluissa kolmannen sektorin työntekijöiden tulkitsemana
OpinnäytetyöNaisten asunnottomuus ja naiserityisyys piirtyivät kolmannen sektorin asunnottomuustyön työntekijöiden tulkinnoissa moniulotteisina. Naisten katsottiin kohtaavan asunnottomuutta sekä omasta toiminnastaan että heistä riippumattomista syistä johtuen.
Rikosseuraamusyksiköiden päihdeasiakkaiden tausta, päihteidenkäyttö ja heille annetut palvelut
TutkimusRikosseuraamuslaitoksen päihdeasiakkaat olivat miehiä, nuorempia, naimattomia, työttömiä ja asunnottomia useammin kuin terveyskeskusten päihdeasiakkaat. Rikosseuraamusyksiköiden
päihdeasiakkailla oli enemmän laittomien huumausaineiden käyttöä, päihteiden sekakäyttöä ja huumeiden pistokäyttöä kuin terveyskeskusten päihdeasiakkailla.
Sosiaalinen tuki ja toimijuuden rakentuminen alkoholiongelmaisten perheiden nuorten aikuisten elämänkokemuksissa
OpinnäytetyöTutkimuksessa selvitettiin 18-29-vuotiaiden nuorten aikuisten merkityksiä sosiaalisesta tuesta ja toimijuuden rakentumisesta lapsuudessa ja täysi-ikäisenä, kun perheessä on alkoholiongelma. Tutkimusaineisto kerättiin kahdella internetsivustolla: www.paihdelinkki.fi ja www.varjomaailma.fi. Yksi kirjoitus oli Helsingin Sanomien artikkelista.
Rajoitettuja avunsaannin kokemuksia ja hallinnan suhteita huumeita käyttävien naisten keskusteluissa hyvinvointipalvelujärjestelmästä
TutkimusTutkimus osoittaa, että huumeita käyttävien naisten avun saannin kokemukset liittyivät yleisimmin yksittäisten työntekijöiden joustavaan toimintaan, jota toiset työntekijät saattoivat pyrkiä rajoittamaan.
Eriarvoisuuden kokemuksia ja hallinnan suhteita hyvinvointipalvelujärjestelmässä. Huumeita käyttävien naisten "standpoint".
TutkimusTutkimusta varten haastatellut huumeita käyttävät naiset jakoivat laajasti käsityksen siitä, että heidät kategorisoidaan palvelujärjestelmässä narkomaaneiksi ja narkomaanin ihmisarvo ja oikeus saada palveluja on muita alempi.
Toivoton tapaus? Autoetnografia sairastumisesta ja kuntoutumisesta
TutkimusTutkimus avaa uuden näkökulman psyykkiseen sairastamiseen ja kuntoutumiseen sekä tuo esiin uusia tapoja analysoida ja tulkita kokemuksia.