Päihdepalvelut
”Jos ei saa hoitoa, niin miten ne läheiset voi saada mitään?” Päihteidenkäyttäjien läheisten kokemuksia palvelujärjestelmästä
TutkimusPäihteitä käyttävien läheiset pitivät perheenjäsenensä saamia palveluja riittämättöminä ja tiedonkulkua hoitotahon kanssa puutteellisena. Lisäksi läheisten oman tuen hakeminen hahmottui satunnaiseksi ja riippuvaiseksi perheenjäsenen hoitosuhteesta. Tutkimus korostaa tarvetta lisätä läheisten tietoisuutta oikeudestaan tukeen sekä madaltaa tukikynnyksiä.
PÄIHDEPALVELUT KYMENLAAKSOSSA A-klinikan laitoshoidon asiakkaiden kokemuksia uudistetussa palvelukokonaisuudessa
OpinnäytetyöTutkimuksen tulosten mukaan varsinkin hauraimmassa asemassa olevien päihteiden ongelmakäyttäjien tavoittamiseksi palveluiden järjestäjien olisi hyvä tulla asiakkaita vastaan. Palveluohjauksen rinnalle tarvitaan lisäksi etsivää työotetta, ja palveluista kannattaa tiedottaa monikanavaisesti ja selkeää sanastoa käyttäen. Tutkimuksessa nousi esille, että päihteiden ongelmakäyttäjien tavoittaminen ei välttämättä ole helppoa sen enempää perinteisin tiedottamisen keinoin kuin nykyteknologiaa hyödyntäenkään. Lisäksi kun pitkään samankaltaisina pysynyt palvelurakenne muuttuu, se voi tuntua palvelujen käyttäjistä hämmentävältä ja jopa herättää ennakkoluuloja.
Pistämällä huumeita käyttävän asiakkaan hyvinvointi
OpinnäytetyöOpinnäytetyön tulokset osoittavat, että sukupuoli, ikä, paikkakunta ja asenteet ovat yhteydessä pistämällä huumeita käyttävien elintasoon ja hyvinvointiin.
Toimivat mielenterveys- ja päihdepalvelut
TutkimusYhdessäMielin-hankkeen julkaisu esittää päättäjille suunnatun, tutkimustietoon perustuvan mallin toimivista mielenterveys- ja päihdepalveluista.