Kolmas sektori
Naiserityisyyden toteutuminen naisten asumispoluilla ja heille suunnatuissa asunnottomuustyön palveluissa kolmannen sektorin työntekijöiden tulkitsemana
OpinnäytetyöNaisten asunnottomuus ja naiserityisyys piirtyivät kolmannen sektorin asunnottomuustyön työntekijöiden tulkinnoissa moniulotteisina. Naisten katsottiin kohtaavan asunnottomuutta sekä omasta toiminnastaan että heistä riippumattomista syistä johtuen.
Kolmannen sektorin autonomia. Päihde- ja mielenterveysyhdistysten johdon näkemyksiä rahoittajaohjauksesta
Tutkimus40 prosentissa aineiston yhdistyksistä rahoittajien ja rahoitusmahdollisuuksien koettiin ohjaavan toimintaa paljon, kolmanneksessa jossain määrin. Avustuksiin liittyviä haku-, arviointi- ja raportointikäytäntöjä pidettiin etenkin vapaaehtoisvoimin toimivissa yhdistyksissä hankalina ja aikaa vievinä. Monimutkaistuva avustusbyrokratia ja hankemuotoinen työ ruokkivat toiminnan ammatillistumiskehitystä, joka saattaa osaltaan kaventaa kansalaistoiminnan ja toimijoiden omaan kokemukseen perustuvan osaamisen ja asiantuntijuuden tilaa järjestöissä.
"Jos en olisi tänne päässyt, en tiedä missä nyt olisin" : Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakkaiden kokemuksia saamastaan palvelusta
OpinnäytetyöIhmisten kohtaaminen, yhdessä toimiminen ja ilmapiiri koettiin päihdepalveluiden tärkeimmäksi anniksi.
Päihde- ja mielenterveysyhdistysten vapaaehtoistoiminta kolmannen sektorin hybridisaatiokehityksen näkökulmasta
TutkimusUseat paikallisyhdistykset ovat pintapuolisia hybridejä, joissa yksi tai muutama työntekijä organisoi vapaaehtoistoimintaa ja toimii vapaaehtoisten tukena.