Hyvinvointi
Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen vertais- ja vapaaehtoistoimijoiden väsymisen ja uupumisen tunteet.
TutkimusJärjestöt voivat tukea toimijoiden jaksamista tarjoamalla riittävästi työhön perehdytystä ja työnohjausta sekä kohtuullistamalla toimijoille asetettuja työn odotuksia. Näin voidaan turvata toiminnan kuntoutumista tukeva luonne.
Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaan osallistuvien koherenssin tunne
TutkimusKoherenssin tunne on suhteellisen vakiintunut vaihtoehto ongelmalähtöiselle terveyden ja hyvinvoinnin tarkastelulle. Käsitteellä viitataan ihmisen taipumukseen ja kykyyn nähdä elämänsä ja sen tapahtumat ymmärrettävinä, hallittavina ja mielekkäinä. Vahvan koherenssin tunteen on osoitettu auttavan selviytymään erilaisista kuormittavista tilanteista ja säilyttämään hyvinvointi vastoinkäymisistä huolimatta.
Ihmisten äänellä: Järjestöjen tavoittamien kansalaisten hyvinvoinnin vajeet ja palvelun tarpeet.
TutkimusJärjestöjen toimintoihin osallistuneet kokivat toiminnan vaikuttaneen heidän hyvinvointiinsa ja elämänlaatuunsa merkittävästi. Erityisesti henkilöt, joiden elämäntilanne oli ollut erityisen hankala toimintoihin mukaan tullessa, olivat keskimääräisesti kokeneet suuria myönteisiä muutoksia.
Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tavoittamien kansalaisten hyvinvoinnin vajeiden tutkiminen
TutkimusKatsausartikkelissa tarkastellaan päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tavoittamien kansalaisten hyvinvoinnin vajeita ja palvelutarpeita.
Matalan kynnyksen kohtaamispaikat edistävät hyvinvointia
TutkimusHyvinvointikyselystä käy ilmi, että matalan kynnyksen kohtaamispaikan kävijät kokivat osallistumisen vaikuttaneen myönteisesti hyvinvointiinsa.
Tutkimustietoa järjestötoiminnasta
Ammatilliset lehdetArtikkeli esittelee EHYT ry:n Elokolon kävijöiden kokemuksia toiminnan merkityksestä ja digipalveluiden käytöstä.