Huono-osaisuus
"Mää oon jopa sitä mieltä, että tarviiko niitä sakkovankeja ollenkaan kärrätä linnaan" : monitahoarviointi sakkovankien rangaistuksen aikaisesta kuntoutuksesta
OpinnäytetyöRikosseuraamuslaitoksessa käynnistyi vuonna 2014 hanke, jonka tarkoituksena oli toteuttaa vankeuslain mukaista ulkopuolista laitossijoitusta päihdehuollon laitoksiin. Hanke on päättynyt vuonna 2017 ja sen pohjalta toimintamalli on muuttunut vakiintuneeksi muun muassa Länsi-Suomen rikosseuraamusalueella. Opinnäytetyössä selvitettiin, millaisia kokemuksia niin vangeilla kuin muilla yhteistyötahoilla on sakkovangin sijoituksen prosessista.
Hyvä- ja huono-osaisuuden kokemus päihdejärjestöjen palvelun käyttäjillä
OpinnäytetyöPäihdejärjestöjen palvelujen käyttäjistä ja toimintoihin osallistuvista vastaajista yli puolet koki itsensä sekä hyvä- että huono-osaiseksi. Huono-osaisuuden kokemus oli yhteydessä useisiin elämänlaatua huonontaviin tekijöihin.
Päihde-ja mielenterveysjärjestöjen toimintoihin osallistuneiden kansalaisten hyvinvointi kahden kyselytutkimuksen perusteella
TutkimusTutkimus osoittaa, että järjestöt tavoittavat sellaisia yksinäisiä ja vähätuloisia, jotka eivät näy väestökyselyssä.