Päihde- ja mielenterveystyössä kohdataan ihmisen elämän ilkeimpien ongelmien koko kirjo. Sosiaalisten ongelmien, kuten asunnottomuuden, työttömyyden, rikollisuuden ja yksinäisyyden rinnalla esiintyy runsaasti terveydellisiä haasteita. Mielenterveysongelmia, kaksoisdiagnostiikkaa, masennusta ja ahdistuneisuutta ilmenee usein riippuvuuksien yhteydessä.

Ongelmakimppu edellyttää vaativaa moniammatillista tukea ja hoitoa. Monimutkaiset ongelmat eivät ala jostakin ja pääty johonkin vaan ovat pitkäaikaisia, aaltomaisesti eteneviä, parempia ja huonompia vaiheita sisältäviä.

Missä kulkee yksilön ja yhteiskunnan vastuun raja? 

Palvelujärjestelmissä toimivilta edellytetään vahvaa uskoa työn merkitykseen, mutta myös varautumista pettymyksiin. Missä kulkee yksilön ja yhteiskunnan vastuun raja ja mikä on vaikeuksiin ajautuneiden ihmisten aito kyky etsiä apua ja asettua vastuuseen? 

Erityistä tukea tarvitsevien ja heidän läheistensä lähtöeväät ovat usein heikot. Lisäksi päihteiden käyttö on alentanut itsemääräämiskykyä – aivojen toimintatapa on muuttunut –, kykyä toimia järkevästi ja vastuullisesti. Hoito koetaan helposti liian vaativaksi. Asiakkaan kyvyt eivät riitä ja hän tuntee alemmuutta, kun hän ei pääse tavoitteisiin. Järjestelmä nimeää tämän motivaation puutteeksi. Päihderiippuvaisen alentunutta itsemääräämiskykyä onkin kohennettava pitkäjänteisesti.  

Auttamistyössä pitää asettua niiden puolelle, jotka eivät voi puolustaa elämisoikeuttaan suorituksilla, selviytymisellä tai kunniallisella elämäntavalla. On sallittava heikkoudet, riippuvuudet ja kykenemättömyys kuten sosiaalityön dosentti Riitta Granfelt muistutti jo 1990-luvun lopulla muotoillessaan eettistä koodistoa ilkeiden ongelmien parissa työskenteleville. Toiminta on rakennettava ihmisarvoa ja asiakaslähtöisyyttä korostaen niin, että avun hakijoiden tunteilla, kokemuksilla ja ajatuksilla on merkitystä ja niin, ettei auttamiseen liity moralismia, syyllistämistä ja ylemmyydentuntoisena elämän normittamista.

Olemme työssämme seuranneet yli 50 vuotta erityistä tukea ja apua tarvitsevien ongelmien käsittelyä. Monet asiat ovat muuttuneet paremmiksi: musta-valkoajattelu on lieventynyt ja esimerkiksi huumehaittojen vähentämiseen liittyvät neulojen vaihto-ohjelmat ja korvaushoidot ovat tulleet hyväksytyiksi. 

Toisaalta monet asiat ovat ennallaan: moniongelmaisen ihmisarvoa ja oikeuksia kyseenalaistetaan, ns. itseaiheutettujen ongelmien leima on vielä lujassa, huumeiden käytön kriminalisointi on edelleen käytäntönä. Moniongelmaiset ovat edelleen köyhiä, pitkäaikaistyöttömiä ja asunnottomia.

Yhteiskuntaan on saatava ymmärrystä rosoisen elämän ongelmiin  

Nopeatempoinen kaupallistunut yhteiskunta vaatii selkeitä raameja, taloudellista tehokkuutta, pikaisia muutoksia ja täydellistä paranemista. Esimerkiksi osatyökykyisten työllistämisellä on arvoa vain, jos se tuottaa suoraa hyötyä valtiontaloudelle. Ihmisarvon kohenemista ei nähdä riittäväksi arvoksi, vaikka tiedetään, että monelle erityistä tukea tarvitsevalle jo muutama tunti työtä viikossa pitäisi masennusta loitommalle, loisi ihmissuhteita ja lisäisi itseluottamusta.

Yhteiskuntaan on saatava ymmärrystä rosoisen elämän ongelmiin.  Näitä palveluita on vaikeata kaupallistaa ja viedä markkinakontekstiin, jossa perinteiset hyvinvointipoliittiset argumentit ovat vaikeuksissa. Ilkeiden ongelmien käsittelyyn tarkoitettuja palveluita on mahdotonta tarkastella markkinoina, jolla periaatteessa lähes kaikki olisi tuotteistettavissa - siis myytävissä ja ostettavissa. 

Sote -järjestelmän rakenteeseen sisältyy eettisiä ansoja. Palvelut pitää pilkkoa hinnoiteltaviksi suoritteiksi, joiden vaikuttavuutta mitataan lyhytaikaisilla tuloksilla. Palvelujen tuottajille tulee houkutus valita päältä ” helpommat tapaukset”. Erityistä tukea tarvitsevat ovat vaarassa syrjäytyä.

Palvelujen vaikuttavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työn kohteen monimutkaisuus. Arvioinnissa on oltava dosentti Jorma Niemelän (2002) sanoin sellaisia pehmeämpiä kriteereitä kuin elämän inhimillisyyden korostaminen, ihmisten subjektiivisten kokemusten kunnioittaminen ja suuremman kurjuuden ehkäiseminen.

Kolmannen sektorin rooli on turvattava moniongelmaisuuden käsittelyssä

On välttämätöntä, että tuleva sote- järjestelmä takaa toimintaedellytykset yleishyödyllisille, kolmannen sektorin toimijoille. Niillä on perinteisesti ollut kuntatoimijoiden rinnalla merkittävä kumppanuusrooli moniongelmaisuuden käsittelyssä. Niiden toimintaa eivät ohjaa markkinat, vaan hyvinvointipolitiikan omat sisällölliset periaatteet, kuten yhdenvertaisuus ja oikeudenmukaisuus. 

Järjestötoimijoiden tarkoitus on lisätä haavoittuvien kansalaisten toimintaedellytyksiä ja kestävämpää hyvinvointia. Tässä tehtävässä itse elämä ja ihmisten tarpeet asettuvat tärkeämmiksi kuin organisaatiot ja ”hallintohimmelit”.

Tulevissa sote-ratkaisuissa tulee olla vakaa rahoitusmalli, joka takaa kolmannen sektorin järjestöille mahdollisuuden toteuttaa tehtäväänsä palvelujen, kokemusasiantuntijuuden, vertaistuen ja matalan kynnyksen toiminnoissa. Näillä lisätään asiakkaiden osallisuutta.

Ilkeisiin ongelmiin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja

Eettisesti korkeatasoisissa palveluissa on ymmärrettävä, ettei ilkeisiin ongelmiin löydy yksinkertaisia ratkaisuja. Ratkaisut löytyvät räätälöinnin, pitkäjänteisyyden ja vastuullisuuden arvopohjasta. 

Kärsimyksen lieventäminen on hyväksytty tavoite esimerkiksi syöpähoidoissa. Sen tulisi sopia myös riippuvuussairauksiin. Tässä on jo edetty lupaavasti huumeriippuvuuden hoitoon tarkoitetuissa huumehaittojen vähentämisohjelmissa.

Leimat, etenkin huumeiden käytön rikollinen luonne, rajoittavat hoitohalukkuutta. Tästä syystä huumeiden käytön dekriminalisoinnista keskustelu on myös perusteltua. Kysymyksessä on sekä ihmisarvo että yksi este hoitoon hakeutumiselle. Hoidon tarjoaminen rangaistuksen vaihtoehtona kertoo päätöksentekijöiden riippuvuusongelman luonteen oikeasta ymmärtämisestä.

Haluamme uskoa, että paljon tukea tarvitsevien palvelujen eettiset haasteet ratkaistaan tulevassa sote-järjestelmässä entistä paremmin niin, ettei palveluetiikassa ole näitä ongelmia vielä seuraavien 50 vuoden kuluttua.
 

Kirjoittajat: 

Lasse Murto
Professori (h.c.), sosiaalityön dosentti

Rauno Mäkelä
LKT, FM, sosiaalipsykiatrian dosentti

Murto ja Mäkelä ovat jäseniä A-klinikkasäätiön päihdetyön eettisessä toimikunnassa.
 

Tutustu myös Tietopuussa

Uutinen: Eettinen foorumi haastaa pohtimaan huumeita käyttäviin kohdistuvia leimaavia mielikuvia ja käytäntöjä

Blogi: Kilpailutus vaarantaa asiakkaan edun

Artikkeli: Stigma hankaloittaa avun saamista ja hakemista päihde- ja mielenterveysongelmiin

Blogiarkisto »