Järjestölähtöisen tutkimuksen perimmäisinä tavoitteina voidaan pitää järjestöjen aatteellisen perustan vahvistamista, ratkaisemattomien tarpeiden tunnistamista, äänen antamista yhteiskunnan marginaalissa oleville sekä yhteiskunnallisten järjestelmien ja niiden toimivuuden kyseenalaistamista, kuten Jorma Niemelä on järjestölähtöistä tutkimustoimintaa koskevassa selvityksessään todennut*. 

Järjestön vastuu toiminnastaan lepää leveämmillä hartioilla, kun edunvalvontaa, vaikuttamis- ja kehittämistyötä sekä johtamista ja päätöksentekoa pohjustaa tutkittu tieto. Tutkittu tieto voi myös vahvistaa sekä järjestöidentiteettiä että sisäistä ja ulkoista luottamusta toimintaa kohtaan – toiminnan uskottavuutta.

Kenelle tutkimusta tehdään ja kuka siitä hyötyy?

Puhumme sujuvasti järjestötoiminnasta, sosiaali- ja terveysjärjestöistä sekä mielenterveys- ja päihdejärjestöistä, vaikka järjestöjen ja niiden toiminnan niputtaminen yhteisen nimittäjän alle ei olekaan yksinkertaista. Järjestöille yhteistä on yhdistysmuotoinen rakenne ja toiminta jotain aatetta, jäsenistöä yhdistävää tarkoitusta varten. Tarkoitus, kuinka sitä toteutetaan, keiden toimesta ja millaisessa toimintaympäristössä, tekee jokaisesta järjestöstä ainutlaatuisen. Myös se, kuinka järjestöissä hyödynnetään tutkittua tietoa, on monimuotoista ja toimijoiden näköistä. Päihdetoipujajärjestön näkökulmasta olennaista on, että tutkimustietoa hyödynnetään päihdetoipumisen ja toipumiskulttuurin edistämiseksi sekä päihdeongelmaisten, -toipujien ja heidän läheistensä yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi. Kuten A-Kiltojen Liitto ry:n toiminnanjohtaja Ville Liimatainen on todennut, "mielikuvilla ei valvota etuja".

Järjestön tietopohjan vahvistaminen ei aina vaadi omaa tutkimustoimintaa tai siihen osallistumista, vaan jo olemassa olevan tutkimustiedon löytämistä ja käyttöön ottamista. Toimintaympäristöä koskeva ja omasta toiminnasta kerätty tieto voivat yhdessä kumuloitua arvokkaaksi tietovarannoksi. Liian usein tietoa omasta toiminnasta kerätään vain toiminnan arviointiin, tulosten ja vaikutusten osoittamiseksi ja raportoimiseksi esimerkiksi rahoittajalle.

Tiedon hyödyntämiseen liittyy olennaisesti keskustelu järjestöjen tilivelvollisuudesta ja vastuullisuudesta sekä näiden kohdentumisesta. Ollaanko toiminnan ja sen vaikuttavuuden suhteen vastuullisia rahoittajalle tai järjestöjohdolle vai jäsenistölle ja toiminnan kohderyhmille? Miten tietoa voidaan kerätä ja hyödyntää niin, että se palvelee kaikkia sidosryhmiä? Miten myös järjestöjen paikallistaso kokisi tutkimuksen tärkeäksi ja voisi paremmin hyödyntää tietoa omassa toiminnassaan? Entä pitäisikö tutkimuksesta tehdä merkittävää järjestöjen kohderyhmästä myös heille, joita emme toiminnallamme tavoita? Järjestölähtöisessä tutkimuksessa tutkimustarpeita on syytä pyrkiä hahmottamaan niiden ihmisten näkökulmasta, joiden asemaa tai hyvinvointia järjestö pyrkii edistämään. Osaammeko järjestötyöntekijöinä ja tutkijoina esimerkiksi nähdä tai kysyä, mitä huumausaineiden käyttökulttuureihin liittyvää olisi käyttäjien näkökulmasta syytä tutkia?

Kokemuksen asiantuntemusta ja tutkimuksen tietoa

Päihde- ja riippuvuusorientoituneissa järjestöissä arvostetaan kokemuksen ääntä ja siihen perustuvaa asiantuntemusta. Se tieto, mikä yksilötasolla koetaan merkittäväksi, heijastuu jäsenyyden ja luottamustehtävien kautta myös yhdistystoimintaan. Osallistujien omat kokemukset ovat toiminnan tärkein tietovaranto, joka konkretisoituu esimerkiksi vertaistukena. Päihdeongelman ja siitä toipumisen kokeneelle vertainen on usein luotetuin tuki ja asiantuntija. Ihmisten välisiin kohtaamisiin perustuvan arkisen yhdistystoiminnan lomassa saattaa olla vaikea hahmottaa tapoja, joilla tutkittu tieto voisi tukea toimintaa tai millainen tieto ylipäänsä olisi tarpeen. Päinvastoin, tutkimustieto saatetaan kokea asiantuntemuksella kilpailevaksi, kokemusta vähätteleväksi, ulkopuoliseksi tai kaukaiseksi.

Tutkitun tiedon kautta päästään kuitenkin ihmisten todellisuuskuvan muodostamisessa yhä keskeisempää roolia näyttelevien mielikuvien ja vaikutelmien taakse – järjestöjen toimintaa ja kohderyhmiä koskevat olettamukset muuttuvat perustellusti tosiksi tai epätosiksi. Tutkimukseen ja kokemukseen perustuvan tiedon avulla voidaan poistaa kohderyhmiin kohdistuvia ennakkoluuloja ja kohdentaa toimintaa tavoitteen ja kohderyhmien kannalta mielekkäämmin. Yksittäiset toimintaan liittyvät havainnot ja osallistujien elämänkokemukset ovat arvokkaita, mutta tutkimalla niistä voidaan saada yleistettävää tietoa, jota voidaan hyödyntää laajemminkin.

Yhteinen tutkimusohjelma, yhteinen tutkimusmatka

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma MIPA (2015 – 2018) on tarjonnut tutkijoille, järjestöjen työntekijöille, vapaaehtoisille, vertaisille ja kokemusasiantuntijoille mahdollisuuden tehdä monisyistä yhteistyötä. Tutkimushankkeen puitteissa olemme kokeneet seuraavat käytännöt tärkeiksi:

• Hankimme tutkimustietoa monipuolisesti ja oman toimintamme takia. Tutkimus voi paljastaa myös toiminnan kriittisiä paikkoja ja tuoda esiin pinnan alla piileviä epäkohtia. Olemme vastaanottavaisia vastauksille ja tuloksille.
• Annamme tukemme tutkimukselle ja luotamme siihen, että omaa toimintaa tutkimalla paljastuu kehittämisen kannalta olennaisia asioita. Tutkimus antaa toiminnallemme paljon enemmän kuin vain rahoittajalle raportoitavaa tulos- ja vaikuttavuustietoa.
• Järjestötoiminta on arvokasta itsessään.  Tutkittu tieto ei tee toiminnasta yhtään sen arvokkaampaa kuin se tutkimattakin on. Tiedon arvo konkretisoituu järjestön toiminnan kehittämisessä ja hyötynä toiminnan kohderyhmille.
• Kaikkien osapuolten osallisuus edellyttää aitoa dialogia. Jos emme kohtaa kielellisesti, ei yhteisen tiedon muodostaminen tai kohtaaminen muutenkaan ole mahdollista. Pyrimme tuottamaan ja käsittelemään tutkimustietoa sellaisessa muodossa, että se olisi ymmärrettävää, selkeää ja helposti käytäntöön sovellettavaa.
• On hyödyllistä oppia ymmärtämään ja arvostamaan eri osapuolten asiantuntemusta. Luotamme siihen, että tutkija toimii oman ammattinsa edellyttämällä tavalla ja annamme työlle tukemme.
• Järjestökentällä tutkimusresurssit ovat vähäisiä, mutta yhteisiä tiedontarpeita on paljon. Pyrimme löytämään yhteistyömahdollisuuksia ja jakamaan saamaamme tietoa kaikille, joita se voisi kiinnostaa. Etsimme aktiivisesti myös yhteisiä tutkitun tiedon soveltamisen paikkoja. Esimerkiksi yksittäisessä järjestössä tehty opinnäytetyö voi palvella saman teeman parissa työskentelevää järjestökenttää laajemminkin.

Ja tärkein: suhtaudumme tutkittuun tietoon – sen keräämiseen ja hyödyntämiseen -  tutkimusmatkailijan uteliaalla ja innokkaalla asenteella!

Kirjoittajat

Noora Nieminen, järjestökoordinaattori, A-Kiltojen Liitto ry, MIPA-hankkeen ohjausryhmän jäsen

Sari Jurvansuu, YTM, MIPA-hankkeen tutkija, Sininauhaliitto

Kirjoittamassamme artikkelissa ”Tutkimustiedon hyödyntäminen järjestötoiminnassa” (Tietopuu, Katsauksia ja näkökulmia, PDF) tarkastellaan mielenterveys- ja päihdejärjestöjen tutkimustoimintaan liittyviä haasteita ja onnistumisia MIPA-tutkimusohjelmaan liittyen.

----------------------------------------------------

*https://tiedostot.a-klinikkasaatio.fi/Niemela_Ihmisen_aani_pmjarjestojen...

Tutustu myös Tietopuussa

Uutinen: Järjestöissä toivotaan suunnitelmallisuutta tutkimustiedon hyödyntämiseen

Opinnäytetyö: Tiedolla johtamisen valmiudet ja haasteet päihde- ja mielenterveysjärjestöissä

Uutinen: Jorma Niemelän selvityksestä suuntaviivoja järjestöjen tutkimustoiminnan kehittämiseen

Blogiarkisto »