Kansalaisjärjestöihin liitetään vahvasti ajatus toiminnan itsenäisyydestä ja omaehtoisuudesta. Toiminnassa vastataan kohderyhmän esiin nostamiin ja toimintaympäristössä havaittuihin tarpeisiin usein vertais- ja vapaaehtoisvoimin. Rahan ei ole katsottu olevan merkittävä osa yhtälöä, koska toiminnassa tavoitellaan kohderyhmien hyvinvoinnin ja aseman paranemista, ei taloudellisia etuja.  

Ovatko talouden realiteetit kuitenkin korvaamassa toiminnan inhimilliset arvot? Onko vapaa kansalaistoiminta uhattuna, kun kolmannen sektorin toiminta ammatillistuu ja värittyy liike-elämän toimintaperiaatteilla?

Kenen asiantuntijuus ohjaa järjestötoimintaa?

Keskeinen muutossuunta kolmannella sektorilla on rahoitusten ohjaavan vaikutuksen lisääntyminen ja järjestöjen autonomia kaventuminen. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n julkaisu "Uusi avustusjärjestelmä" tarjoaa aiheeseen kaivattua pohdintaa. Teemaa tarkasteltiin myös MIPA-tutkimushankkeessa tehdyssä kyselyssä, johon vastasi lähes 200 paikallisten päihde- ja mielenterveysyhdistysten johdon edustajaa. Heistä jopa 45 prosenttia koki rahoitusten ja rahoitusmahdollisuuksien ohjaavan yhdistyksensä toimintaa erittäin paljon, 42 prosenttia jossain määrin.

Aihe selvästi mietityttää järjestökentällä. Ohjausvaikutusta ilmenee, vaikka rahoittajataho vaihtelee. Asia kilpistyy kysymykseen järjestötoimijoiden asiantuntijuuden arvostuksesta:

”Tilaaja haluaa, että teemme asioita tietyllä tavalla, vaikka meillä on omat käsityksemme mikä olisi meidän kohderyhmämme kannalta paras tapa toimia. Oleellisissa asioissa tilaaja ei kuuntele meitä."*

”Joskus tulee pohdittua, että mistä rahoittaja on hankkinut sen ymmärryksen, jonka perusteella he avustuksia jakavat.”*

Monissa järjestöissä koetaan, että niiden kykyyn käyttää resursseja parhaaksi katsomallaan tavalla luotettiin aiemmin enemmän. Vielä 2000-luvun alussa paikallisyhdistyksen projektissa rahoittajalle riitti tavoitteeksi yhdenkin huumeita käyttävän nuoren elämän suunnan muutos. Työssä tärkeintä oli yksilöllinen ihmisen rinnalla kulkeminen, ei tulosten ja vaikutusten määrällinen todentaminen. Asiantuntemusta arvostettiin tehdyssä työssä, ei työn näkyväksi tekemisessä.

Mihin järjestöjen osaaminen ja toiminta kohdentuvat?

Raskas sopimus-, haku- ja raportointibyrokratia on etenkin paikallisyhdistyksille vaikea haaste. Jäykät rahoitusinstrumentit ja vapaaehtoisvoimin toimivat yhdistykset eivät kohtaa, jos yhdistyksissä ei ole rahoituksiin liittyvää osaamista. Tällaisen osaamisen vaade rapauttaa pahimmillaan toiminnan asiakaslähtöisyyttä ja kuntoutujien valtaa toiminnan johtamisessa:

”Toiminnan asiakaslähtöisyys halutaan säilyttää ja se koetaan toiminnan vahvuutena, mutta rahoittajan vaatimukset toiminnan suunnitteluun, arviointiin ja raportointiin vie jossain määrin tätä tavoitetta koko ajan kauemmaksi. Esimerkkinä hallitus, joka tällä hetkellä koostuu pääasiassa kuntoutujista, on ristiriitainen, koska sillä taataan kuntoutujien vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia, mutta työntekijän kannalta sieltä ei saa minkäänlaista osaamista ja tukea rahoituksen hakemiseen, valvontaan ja raportointiin.”*

Toiminnan suuntaaminen muuttuvien avustuskohdennusten mukaan saattaa jättää pimentoon sellaiset ruohonjuuritasolla havaitut hyvinvoinnin katvealueet, jotka eivät ole rahoittajatahojen näkökulmasta ensiarvoisia. Se vaikeuttaa myös osaamisen syventämistä ja hiljaisen tiedon kertymistä järjestöihin, kokemukseen perustuvan asiantuntijuuden hyödyntämistä sekä toiminnan kohdentamista ydinkohderyhmien kannalta tarpeenmukaisella tavalla, tukitoimien pysyvyys ja kohderyhmän osallisuus huomioiden.

"Toiminnan tulee muuttua vuosittain avustuskohteiden kohdennusten mukaan, milloin maahanmuuttajille, milloin mielenterveyskuntoutujille, milloin ikääntyneille, milloin nuorille, milloin lapsiperheille. Kuka osaa tehdä parhaimmat hakemukset saa rahaa, vaikka toimintaa ei juuri kohderyhmille ole tai on vain projektissa muutama kymmenen henkilöä."*

Rahoituksiin liittyvät verkosto- ja yhteistyövaateet saattavat myös yhdenmukaistaa järjestökenttää. Suuntautuvatko järjestöt aidosti osaamisensa ydinalueille ja havaitsemiinsa erityistarpeisiin, jos etsitään suuren toimijajoukon kesken pienintä yhteistä, rahoittajatahojen intresseihin sopivaa nimittäjää? Järjestöillä itsellään on myös aihetta kriittiseen pohdintaan siitä, millä ehdoilla ja kenen asiantuntemuksella lopulta toimitaan.

Järjestöjen autonomiaa ja erityisyyttä on vaalittava

Järjestöjen perimmäinen vahvuus on toiminnan nouseminen kohderyhmästä itsestään. Järjestötoiminta, jossa valtaa on asianosaisilla itsellään ja joka tukee kaikkien mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnassamme, on tärkeä yhdenvertaisuutta edistävä muutosvoima. Vapaata ja autonomista kansalaistoimintaa ja sen erityispiirteitä on syytä vaalia. Järjestöjen asiantuntemus ja läheinen kontakti kohderyhmään ansaitsevat arvostuksensa myös riittävinä toimintaedellytyksinä. Pienten yhdistysten kohdalla tätä tukevat esimerkiksi rahoituksen kevennetyt haku-, raportointi- ja arviointivelvoitteet ja vaikkapa toiminnan mahdollistavien tilojen tarjoaminen.

Järjestöjen tavoittamien ihmisten elämäntilanteet ja ongelmat ovat usein mutkikkaita. Järjestöt tarjoavat paikallisyhteisöissään apua myös tilanteissa, joissa yhteiskunnan ”onnistumisiksi” ja ”tuloksellisiksi” laskemat vaikutukset eivät taivu helposti mitattaviksi ja ovat ehdottoman epävarmoja, mutta ehdottomasti tavoittelemisen arvoisia. Vaikutukset yksilön elämään saattavat tulla pitkällä viiveellä ja näyttää paperilla vaatimattomilta, mutta inhimillisestä näkökulmasta katsoen ne ovat usein elämän kokoisia.

Kirjoittajat

Noora Nieminen, järjestökoordinaattori, A-Kiltojen Liitto ry

Sari Jurvansuu, tutkija, Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma (MIPA), Sininauhaliitto

Lisätietoja Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelmasta: tietopuu.a-klinikkasaatio.fi/mipa.

---------------------------------------

*Avoimia vastauksia Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelmassa (MIPA) tehdystä kyselystä.

Tutustu myös Tietopuussa

Uutinen: Päihde- ja mielenterveysyhdistykset ovat huolissaan rahoituksen epävarmuudesta ja uusien rahoitustapojen löytymisestä

Tutkimus-uutinen: Päihde- ja mielenterveysyhdistysten toimintaa harjoitetaan markkinalogiikan ja aatteellisten lähtökohtien ristipaineessa

Tutkimus: Päihde- ja mielenterveysyhdistysten vapaaehtoistoiminta kolmannen sektorin hybridisaatiokehityksen näkökulmasta

Blogiarkisto »