Olet täälläEtusivu Minna Ilva: Yhteinen kehittämistehtävämme – Miten edistämme lapsisensitiivisyyttä päihdehuollossa?

Minna Ilva: Yhteinen kehittämistehtävämme – Miten edistämme lapsisensitiivisyyttä päihdehuollossa?

Vanhemmuusikäiset miehet ja naiset käyttävät merkittävän osan kaikesta kulutetusta alkoholista. Viimeisimmästä THL:n Juomatapatutkimuksesta tiedetään, että kolme neljäsosaa alkoholin käyttökerroista tapahtuu kodeissa. Joka kolmannessa alkoholinkäyttötilanteessa, jossa lapsia läsnä, juotiin vähintään 5 annosta. On arvioitu, että jopa kolmannes suomalaisista pienten lasten isistä on alkoholin riskikäyttäjiä.

Suomessa on 65 000 – 70 000 lasta, joiden vähintään toisella vanhemmalla on vakava päihdeongelma. Noin kolmanneksella päihdehuollon palveluita käyttäneistä on alaikäisiä lapsia. Kuinka moni näistä lapsista saa tarvitsemansa avun ja tuen? Sitä emme tiedä. 

Joka neljäs nuorista on kokenut haittoja aikuisten alkoholinkäytöstä kotona, 23 prosenttia aikuisista. Viimeisimmän pian julkaistavan 16−20-vuotiaiden väestökyselymme mukaan 7 prosenttia nuorista kokee usein haittoja vanhempiensa alkoholinkäytöstä ja 22 prosenttia joskus.    

Aikuisten liiallinen päihteidenkäyttö on mitä suuremmissa määrin lasten ongelma ja lapsen hyvinvointia ja turvallista kasvua uhkaava tekijä.  

Lapsi- ja lapsuussensitiivisyyttä tarvitaan 

Lapsisensitiivisyyttä päihdepalveluissa voidaan katsoa kahtaalta. Ensinnä halutaan korostaa perheellisten päihdeongelmaisten hoidossa kaikkien perheenjäsenten, eritoten alaikäisten huollettavien, avun ja tuen tarpeiden arviointia, mihin jo päihdehuoltolaki velvoittaa.  Toisaalta tulisi ymmärtää paremmin niin nuorten kuin aikuisten päihdeasiakkaiden ongelmien ylisukupolvisuuden problematiikkaa, lapsuuden trauma- ja taakkasiirtymiä. Missä määrin nuoren päihdekäytöllä oireilun taustalla on kasvuympäristön turvattomuus? Kuinka käsittelemätön lapsuudenajan kaltoinkohtelu näkyy aikuisasiakkaan omassa päihdekäyttäytymisessä ja vanhemmuudessa? 

Kehittämistehtävän viitekehyksen tarjoavat THL:n raportti vanhemmista päihdepalveluissa (2014) sekä Maritta Itäpuiston tutkimus (2013), jossa selvitettiin avopäihdeklinikoiden työntekijöiden näkemyksiä päihdeasiakkaiden lasten auttamisesta, ja miten lapsia on päihdetyössä konkreettisesti autettu. Itäpuisto päätyi johtopäätöksissään toteamaan, että vaikka päihdetyön perhe- ja lapsilähtöisyydestä on puhuttu jo pitkään myös Suomessa, näyttävät käytännön toimet lasten ja vanhemmuuden tukemiseksi jääneen vähiin.  THL:n raportissa Perälä ym. päätyvät samaan huomioon: Kaikissa päihdehoitoyksiköissä päihdepalveluja käyttävältä vanhemmalta ei edes kysytä onko hänellä lapsia. 

Lakien velvoittavuus ja toteutuminen 

Lähtökohtana on päihdehuoltolaissa säädetty päihdehuollon velvollisuus tarjota paitsi päihdeongelmaiselle myös perheenjäsenille heidän tarpeidensa mukainen apu, tuki ja hoito. Lisäksi lastensuojelulaissa ja terveydenhuoltolaissa säädetään päihdepalveluiden velvollisuudesta selvittää päihdehoidossa olevan lapsen avuntarve.  

Maritta Itäpuiston teemahaastatteluiden pohjalta tiedetään, että päihdehuollon organisaatioissa työntekijöitä on puutteellisesti tai vähäisesti ohjeistettu asiakkaan lapsista kysymiseen. Työntekijöillä voi olla hyvinkin erilaisia käytäntöjä lapsista kysymisessä ja/tai se voi perustua yksittäisen työntekijän aktiivisuuteen. Useimmiten lasten olemassaoloa ja heidän ikäänsä kysytään. Alkuarvioinnista hoitoon edetessä lapset saatetaan ottaa puheeksi uudelleen tarkemmin, mutta tämä ei ole systemaattista. Itäpuiston mukaan yleisin työntekijöiden perustelu lasten poisjättämiselle päihdetyön ulkopuolelle oli se, ettei lasten auttamisen katsota kuuluvan omaan työnkuvaan. Päihdeasiakkaan ja työntekijän yhteistyösuhde nähdään ensisijaisena, eikä lasten kanssa keskustelu sovi tähän vaan sen katsotaan kuuluvan päihdehuollon ulkopuolisille toimijoille.  

Tuuli Pitkäsen ym. tutkimuksessa päihdepalveluja käyttäneiden perheiden haastatteluissa nousi esille kaksitoista [!] kehittämiskohdetta. Kehittämisen tarpeet liittyivät temaattisesti palvelun tarjoajan ja asiakkaan väliseen suhteen ja tiedonkulun parantamiseen sekä perheen tukemiseen.  

Yhteistyössä päihdehuollon ja lastensuojelun välillä on paljon eroja. Päihdehoidosta tehtävien lastensuojeluilmoitusten määrästä ei ole olemassa tietoa, mutta Itäpuiston haastattelututkimus antaa viitettä siitä, että ilmoituksia tehdään kokonaisuudessaan vähän ja eri klinikoilta eri määriä.  

Työvälineitä ja ohjeistusta kaivataan 

Päihdetyöntekijät kaipaavat välineitä perheiden ja lasten auttamiseen. Välineitä on kyllä kehitetty ja niitä on helpostikin saatavilla, mutta tietous, koulutus ja ohjeistus välineiden käytöstä on puutteellista. Lasten huomiointi ei ole sisään kirjattu asiakastyön prosesseihin. Näihin tarpeisiin halutaan yhteistyöllä ja eri päihdehuollon yksikköjen työntekijöitä sekä asiakkaiden toimijuutta vahvistamalla vastata.     

Lasinen lapsuus -toiminnassa on kehitteillä kaksi uutta työvälinettä päihdehuoltoon.  Tällä hetkellä pilotoimme ns. Läheistestejä. Kun AUDIT-testissä keskitytään juotuihin määriin ja juovalle aiheutuneisiin haittoihin, Läheistesteissä näkökulma on haitoissa muille. Ensimmäinen testi on suunnattu läheisen kannalta mahdollisesti haitallisesti juovalle ja toinen läheisen juomisesta mahdollisesti haittoja kokevalle. Testien tarkoitus on kartoittaa tilannetta ja toimia puheeksioton apuvälineenä. Ne on laadittu käytettäväksi niin asiakastyössä kuin itsenäisen pohdiskelun herättäjänä. Jatkossa näistä laaditaan myös sähköiset versiot Päihdelinkki.fi -sivun oma-apu ja testit -osioon.  Suunnitteilla on myös kouluttaa A-klinikkasäätiön työntekijöitä Lapset puheeksi -työmenetelmän käyttöön.  

Lasinen lapsuus -toiminta haluaa lisätä keskustelua lapsinäkökulmasta yhteisten toimintamallien ja tahtotilan saavuttamiseksi, nyt hyvin aikuiskeskeiseltä näyttäytyvässä päihdehoidossa. Ajatuksena on vakiinnuttaa aitoa kohtaamista, perheiden ja lasten aktiivista toimijuutta ja lapsen tilanteen kartoittamisesta lähtevää työotetta. 

Minna Ilva 
projektipäällikkö, VTM, Lasinen lapsuus -toiminta 
tiimiesimies A-klinikkasäätiön Lapsuus ja perheet -tiimi 

 

Lähteet: 

Halme N. (2009) Isän ja leikki-ikäisen lapsen yhdessäolo: Yhdessäoloa, isänä toimimiseen liittyvää stressiä ja isän tyytyväisyyttä parisuhteessa kuvaavan rakenneyhtälömallin kehittäminen ja arviointi. Tutkimuksia 15, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki. 

Holmila M., Raitasalo K. & Tigerstedt C. (toim.) (2016) Sukupolvien sillat ja kasvamisen karikot – Vanhemmat, lapset ja alkoholi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 

Itäpuisto M. (2013) Päihdehoidon lapsi- ja vanhemmuussensitiivisyys. Yhteiskuntapolitiikka 78: 5 

Mäkelä P., Härkönen J., Lintonen T. Tigerstedt C. & Warpenius K. (toim.) (2018) Näin Suomi juo: suomalaisten muuttuvat alkoholinkäyttötavat. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki. 

Pitkänen T. Kaskela T. Halme N. & Perälä M-L (2014) Päihdehoidossa olevien vanhempien huolet ja tuen tarpeet sekä kokemukset palveluista. Teoksessa: Lammi-Taskula J. Karvonen S. (2014) Lapsiperheiden hyvinvointi 2014. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki. 

Savisalo O. (2018) Lapsisensitiivinen työote osana A-klinikan päihdekuntoutusta. Lasinen lapsuus. [toimitetaan pyynnöstä] 

 

Blogiarkisto »

 

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Tästä pääset tutustumaan Tietopuun tietosuojaan