Olet täälläEtusivu Irina Köntti: Näkymättömästä näkyväksi – korvaushoidossa olevien osallisuuden vahvistaminen

Irina Köntti: Näkymättömästä näkyväksi – korvaushoidossa olevien osallisuuden vahvistaminen

Tove Janssonin Näkymätön lapsi -tarinassa Tuu-tikki tuo Muumitaloon tytön, Ninnin, joka on muuttunut näkymättömäksi. Ninni on elänyt ilmapiirissä, jossa häntä ei ole haluttu ja häntä on kohdeltu kaltoin. Muumitalossa asuessaan hänestä alkaa näkyä osia pikku hiljaa. Ensin tassut, sitten jalat, mekko. Kohta kaikki muu, paitsi kasvot näkyvät. Ratkaiseva käänne tapahtuu, kun Muumipappa on leikillään työntämässä Muumimammaa mereen laiturilta. Tästä Ninni säikähti niin, että puraisi kiukkuisena Muumipappaa hännästä estääkseen tätä aikeissaan. Samassa Ninnin kasvot tulevat näkyviin.

Tarina Näkymättömästä lapsesta on kulkenut mukanani koko työhistoriani ajan. Siitä on riittänyt keskusteltavaa niin päihde- kuin opetustyössä. Nyt se puhuttelee minua osallisuus -teeman kautta. Tai pitäisikö paremminkin sanoa osattomuus -teeman kautta.

Jos ei ole osallinen, on syrjässä, ei kuulu joukkoon, on näkymätön. Olemme ihmisinä erilaisia siinä mielessä, kuinka paljon haluamme olla esillä ja näkyvillä. Toisen viihtyvät suuren yleisön edessä, toisille riittää yksi hyvä ystävä. Mutta tuskin kukaan haluaa olla täysin näkymättömissä, täysin osaton omasta elämästään.

Osallisuuden vastakohtana pidetään syrjäytymistä. Tämä jaottelu on raju ja leimaava. Toki se sitä räikeimmillään onkin, mutta näiden kahden ääripään välissä on paljon erilaista osattomuutta. Osallisuuden ajatellaan pitävän sisällään muun muassa seuraavanlaisia asioita: pystyy vaikuttamaan oman elämänsä kulkuun, kuuluu itselle tärkeään ryhmään tai yhteisöön, on tarpeellinen muille ihmisille. Täten esimerkiksi yksinäisiltä ihmisiltä, joita yhteiskunnassamme on paljon, puuttuu osallisuuden olennainen ulottuvuus.

Millaisilla asioilla tai teoilla edellä mainittuihin pohjaten voisimme siis lisätä osallisuutta? Käytännön tasolla puhutaan hyvin yksinkertaisista ja pienistä asioista. Kysyin eräältä opioidikorvaushoidossa olevalta hankekehittäjältämme, millaiset asiat saavat hänet kokemaan kuuluvansa joukkoon. ”Se, että käytetään samoja vessoja ja juodaan samasta kahvipannusta [kuin työntekijät].”

Hankkeessamme teemme työtä korvaushoidossa olevien sosiaalisen osallisuuden vahvistamiseksi, yhdessä heidän kanssaan. Korvaushoito ei ole kovinkaan näkymätöntä. Näkyvyys ei tosin ole aivan sellaista, kun mitä me hankkeella tavoittelemme. Meidän viestimme on, että on OK olla korvaushoidossa ja että tarjoamalla mahdollisuuksia olla mukana oman hoitonsa ja kuntoutumisensa suunnittelussa, luovat osallisuutta. Lääkehoidon lisäksi moni kaipaa päiviinsä muutakin tekemistä. Pienien askareiden tekeminen lisää pystyvyyden tunnetta ja antaa rohkeutta ottaa ehkä isompiakin askeleita elämässään. Lisäksi paikat, joissa näitä askareita voi tehdä, tarjoavat yhteisön, johon kuulua. Vertaistukea unohtamatta.

Näkymätön lapsi -tarina nostaa esiin itsestään selvinä pitämiämme asioita. Esimerkiksi sen perusoletuksen, että olemme sosiaalisesti näkyviä ainakin jollekin kanssaihmiselle. Näin ei todellakaan ole. Mutta heitän haasteen; pyritään päivittäin toimimaan niin, että ainakin yksi ihminen lähellämme kokisi olevansa näkyvä.

Irina Köntti
hankepäällikkö, OK-hanke, A-klinikkasäätiö
https://www.okhanke.fi/ 

 

Blogiarkisto »

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Tästä pääset tutustumaan Tietopuun tietosuojaan