Arno Aranko: Venytyksiä, pistohaavoja ja amputaatioita – ihmisen ja lomakkeen yhteensovittamisesta

Julkaistu 22.3.2019. Päivitetty 8.7.2021.

Henkilö täyttää kynällä kyselylomaketta.

Erinäisiä kyselyitä ja lomakkeita täytetään enenevissä määrin; tietoa halutaan kerätä kehittämisen, ymmärryksen ja vaikuttavuuden nimissä. Tiedolla johtaminen on päivän sana, johon voi sekoittua myös sokean edistysuskon piirteitä, jolloin tiedon keräämisen käytännön syitä tai seurauksia ei nähdä itseisarvoiseksi korotetun tiedon takaa.

Maaliskuun alussa järjestämässämme Arjen toimintakyky -hankkeen seminaarissa minulla heräsi monia ajatuksia liittyen tiedon keräämisen ja tulkitsemisen problematiikkoihin, joiden kohtaaminen on väistämätöntä tiedon ja ymmärryksen yhteistyön saavuttamiseksi.

Kysymyksenasettelut ja vastaajan taustat vaikuttavat vastaamiseen

Arjen toimintakyky -hankkeessa teemme yhteistyötä kyselyiden laatimisessa monenlaisten toimijoiden kanssa, pienistä järjestöistä aina isoihin kunnallisiin organisaatioihin. Näiden toimijoiden järjestämien palveluiden kohderyhmiin liittyvät erityispiirteet ja -tarpeet ovat vähintään yhtä moninaisia. Huomioni kiinnittyi seminaaripäivänä siksi luonnollisesti mittareihin liittyvän tiedonkeruun toimivuuteen asiakastyössä.

Kuka tahansa voi suunnitella kyselylomakkeen täytettäväksi, mutta miten voidaan varmistua siitä, että kyselyllä kerätty aineisto kertoo jotain järjestötyön vaikuttavuudesta tai ylipäätään niistä asioista, mistä kyselyn laatimisvaiheessa oli alun perin suunniteltu? Aineisto ei koskaan puhu itse puolestaan, vaan tulosten ymmärtäminen edellyttää eri tulkintojen punnitsemista keskenään.

Seminaarin esityksissä nousi esille hyvinvointia kartoittavien kyselyiden erot kysymysten ymmärtämisen ja täyttämisen tavoissa. Nämä erot voivat riippua muun muassa vastaajan koulutustasosta, sukupuolesta ja kulttuurisesta taustasta. Esimerkiksi tietyistä kulttuureista Suomeen saapuneet maahanmuuttajat kokevat oman hyvinvointinsa pohtimisen outona ja yksilökeskeisenä ajattelutapana. EJY ry:n Iloa arkeen -hankkeen toiminnassa on havaittu, että lähiyhteisön normit voivat määrittää sitä, mitä on sopivaa kertoa ulkopuolisille omista henkilökohtaisista asioista [1].

Perinteiset, miehiin kohdistuvat sosiaaliset odotukset heijastuvat myös anonyymeihin kyselytutkimuksiin; miehiä on vaikeampaa motivoida kertomaan omasta hyvinvoinnistaan ja tunteistaan. Tohtorikoulutettava Henri Hyvönen esittää, että miespuolisten vastaajien motivoimiseksi tulisi toiminta yhdistää johonkin kohderyhmän maailmankuvaan kytkeytyvään, ”järkevään” päämäärään [2]. Korkeasti kouluttautuneet ihmiset ovat tyypillisesti halukkaampia ja tottuneempia arvioimaan omaa tilaansa ja hahmottavat myös vaivattomasti kysyttyjen asioiden taustalla olevia syy-yhteyksiä.

Kyselyyn vastaamiseen ei välttämättä motivoiduta, jos vastaamisen välittömiä ja epäsuoria vaikutusta omaan hyvinvointiin ei nähdä. Myöskin jos vastaajan perustarpeissa on puutteita, niin muita kuin välittömään perustarpeiden paikkaamiseen liittyviä asioita ei ymmärrettävästi koeta mielekkäinä. Tämä ilmiö näkyy esimerkiksi luokka- ja terveyseroina äänestyskäyttäytymisessä [3].

Liiasta kysymisestä, kysymysten sisällöistä ja huonosti laadituista mittareista voi olla myös haittaa. Kuka haluaisi vapaaehtoisesti täyttää seitsensivuisen kyselyn, jossa käsitellään pelkästään ongelmia ja vastoinkäymisiä? Entä miten toistuvat negatiiviset assosiaatiot vaikuttavat kyselyyn vastaamiseen, etenkin kyselyn loppua kohden? Jo kyselyn laatimisvaiheessa vaikutetaan tuleviin vastauksiin ja siten myös kyselyvastauksista tehtäviin tulkintoihin.

Tasapainoilu yhteismitallisuuden ja yksilöllisten tarpeiden huomioimisen välillä

Kyselylomakkeen yksi keskeinen piirre on, että kyselyn laatija luo kysymysten ja vastausvaihtoehtojen kautta ilmaisulliset raamit tarkasteltavalle asialle. Mieleeni muistuu kreikkalaisesta mytologiasta tunnettu Prokrustes, joka kutsui ohikulkeneita matkalaisia taloonsa yöpymään. Vieraita odotti Prokrusteen luona joko liian pitkä tai lyhyt vuode. Sen sijaan, että Prokrustes olisi sovittanut vuoteen vieraidensa tarpeisiin, venytti hän lyhyet vieraat vuoteen mittoihin ja amputoi liian pitkien vieraiden raajat vieraan mittasuhteiden sovittamiseksi vuoteeseen.

Prokrusteen vuoteen analogiana voidaan pitää vastausmallia, jonka kautta vastaajaa pyydetään kuvaamaan kokemustaan kyselylomakkeelle huolimatta annettujen vaihtoehtojen tai kysymysasetteluiden mielekkyydestä vastaajan kokemusmaailmassa. Tällöin uhkana on joko se, että jotain olennaista jää kysymättä tai se, että vastaajan kokemuksen mittasuhteiden vääristyvät tulkintavaiheessa.

Mitä kauemmaksi vastaajalle ominaisesta sosiaalisesta kontekstista mennään ja mitä suurempaa joukkoa pyritään kuvaamaan, sitä lähemmäksi siirtyy Prokrusteen vuoteen myyttiä mukaileva asetelma. Emme kuitenkaan voi laatia jokaiselle ihmiselle uniikkia ja täysin tarpeisiin yhteensopivaa lomaketta. Miten sitten saamme kyselyn parhaiten vastaamaan tietyn palvelun asiakkaiden tarpeita säilyttäen edes jonkinlaisen yhteismitallisuuden säikeen? Kyselyyn sisällytettävä avoin kommentti kyselyn tarkoituksenmukaisuudesta on riittämätön siksi, että se edellyttää, että vastaaja on itse halukas ja kykenevä näkemään vaivan ”vuoteen” sovittamiseksi tarpeisiinsa. Oikoteitä ymmärryksen kasvattamiseen ja päänsisäisten muurien kaatamiseen ei kyselyn laatijalla ole; on suunnattava avoin katse kohti vastaajaryhmien kokemusmaailmoja.

Näistä ajatuksista inspiroituneina lähdemme havainnoimaan yhteistyöjärjestöjemme aineistonkeruutilanteita sekä keskustelemaan vastaajien kanssa lomakkeisiin vastaamisesta. Tavoitteenamme on, että vastaaja saa yönsä nukuttua rauhassa, eli että hän kokee kyselyyn vastaamisen mielekkäänä niin oman tilanteensa, kuin vastaustilanteen kannalta.

Pyrkimykset tiedon mielekkääseen ja tarkoituksenmukaiseen keräämiseen ja totuudenmukaiseen tulkitsemiseen tulee käsitellä eettisinä kysymyksinä. Pahimmillaan tiedonkeruu voi karkottaa asiakkaita tai tuottaa tietoa vain valikoituneesta asiakaskunnasta. Asiakkaiden näkemysten avulla toimintoja voidaan ja tuleekin kehittää vastaamaan asiakaskunnan tarpeita, mutta kysymyksiä laatiessa on olennaisen tärkeää muistaa vastuullisuus ja tarkkaan miettiä millaista tietoa tarvitaan ja miten tietoa käytetään.

Arno Aranko
Tutkija
Arjen toimintakyky -hanke

Arjen toimintakyky -hankkeen menneet ja tulevat tapahtumat