Usein ajatellaan, että naiset osaavat hakea apua paremmin ja sitoutua palveluihin herkemmin kuin miehet. Aina näin ei kuitenkaan ole. Lokakuun aikana silmieni eteen on osunut kaksi erilaista uutista, jotka molemmat kertovat huolestuttavaa viestiä siitä, miten kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien naisten on vaikeaa saada tarvitsemaansa apua. 

Yhteiskuntamme ehkä huonoimmin voiva ryhmä löytyy hiukan yllättäen naisista: Suomen naisvangit elävät marginaalin marginaalissa ja ovat sairaampia kuin miesvangit.

Sekä Kaisa Tammi-Moilasen tekemä selvitys naisvankien olosuhteista, toiminnoista ja turvallisuudesta (STT:n tiedote 19.10.2020) että Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden laitoksen professorin Marjo Kurosen johtama tutkimushanke naisista hyvinvointipalvelujärjestelmän muutoksessa (Jyväskylän yliopiston tutkimusuutinen 28.10.2020) kertovat yhdenmukaista viestiä siitä, että palvelujärjestelmämme ohittaa kaikkein vaikeimmissa tilanteissa elävät naiset.

Tammi-Moilasen selvitys tuo ilmi puutteita sekä vankinaisten tilojen turvallisuudessa, terveyspalveluiden saatavuudessa kuin naisten kuntoutumista tukevien palveluiden ja toimintojen järjestämisessä.

Kurosen tutkimusryhmän julkaisu nostaa esiin sen, että naisten on vaikeaa löytää tarvitsemaansa apua ja palvelut tuntuvat käsittämättömiltä, sattumanvaraisilta ja epäoikeudenmukaisiltakin. Tutkimuksen mukaan naiset kokevat epäonnistumista, häpeää ja syyllisyyttä tilanteestaan. Tämä saa heidät välttelemään avun hakemista virallisilta tahoilta ja tukeutumaan selviytymiskeinoihin, jotka itseasiassa vahingoittavat lisää. Epäterveet ihmissuhteet luovat taloudellista riippuvuutta ja altistavat hyväksikäytölle ja väkivallalle. 

Olen tavattoman tyytyväinen, että palvelujärjestelmämme epäkohdat nostetaan tällä tavoin esiin. Kun on tietoa ongelmista, on mahdollista tehdä korjausliikkeitä. Mutta minkä pitäisi muuttua?  Se onkin vaikeampi kysymys. Yhtenä huomiota herättävänä yksityiskohtana haluan nostaa esiin sen, että Tammi-Moilasen selvityksen mukaan naisvankeja pidetään erityisen hankalina. Miksi näin on?

Tiedetään, että naisvangeilla on erittäin raskaita traumataustoja: he ovat tyypillisesti väkivallan uhreja, todistajia ja tekijöitä. Lienee selvää, että tällainen tausta tekee ”hankalaksi” ja vaatii erityistä taitoa kohdata näitä naisia.

Toisaalta päihteitä käyttävät ja vankilassa olevat naiset rikkovat yhteisön asettamia normeja ja sen vuoksi heitä paheksutaan. He eivät sovi kulttuuriseen kuvaan siitä, millainen naisen kuuluu olla. Onko se syy, jonka vuoksi näiden naisten kohtaaminen on ammattilaisillekin vaikeaa?

En tiedä. Joka tapauksessa kannustan jokaista meistä kuulostelemaan omia asenteitaan ja oletuksiaan aika ajoin. Palvelujärjestelmällemme on asetettu selkeä tavoite: jokaisella tulee olla mahdollisuus saada apua ja toipua. Jotta tämä olisi totta kaikkein vaikeimmassakin asemassa olevien naisten kohdalla, tulisi mielestäni tehdä korjausta ainakin seuraavissa asioissa: 

• Sukupuolisensitiivisen työn systemaattisuus
  Tarvitaan rakenteellisia muutoksia palvelujärjestelmäämme niin, että naisten erityisiä tarpeita huomioivien palveluiden tarpeellisuus tunnistetaan ja niiden pysyvyys ja systemaattisuus varmistetaan entistä paremmin. Sukupuolisensitiivisen työn osaaminen ei voi olla vain väliaikaisten hankkeiden ja järjestöjen varassa.
   
• Kouluttaminen
  Tarvitaan koulutusta, jolla ammattilaisten osaamista sukupuolisensitiivisessä työotteessa ja traumatyössä vahvistetaan.
   
• Työhyvinvointiin panostaminen
  Ammattilaisten riittävä resursointi ja työssäjaksaminen tulee varmistaa, sillä rankat asiakassuhteet altistavat sijaistraumatisoitumiselle. Hyvinvoiva työntekijä luo tehokkaimmin toiveikkuuden ilmapiiriä. 
   
• Oikea asenne
  Yksinkertaisimmillaan jokainen meistä voi olla osa muutosta. Resepti on yksinkertainen: ole ystävällinen, osoita kiinnostusta ja rakenna siltaa häpeästä luottamukseen. 

Kirjoittaja:
Anna Vuorio
VTM, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja Naistenkartano ry:n toiminnanjohtaja 

Naistenkartano ry on valtakunnallinen, voittoa tavoittelematon ja sitoutumaton ennaltaehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön kansalaisjärjestö. Naistenkartanon tavoitteena on jokaisen naisen oikeus kokea iloa, voimaa ja tilaa elää ainutlaatuisena. Naistenkartano tuo myös esiin sukupuolisensitiivisyyden ja ennaltaehkäisyn merkityksen päihde- ja mielenterveyspalveluissa.

Tutustu myös Tietopuussa

Artikkeli: Naiserityisessä väkivaltatyössä yhdistyy asiakastyö ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen

Artikkeli: Päihteitä käyttävien naisten kokema yksinäisyys

Tutkimusjulkaisu: Elina Virokannas: Rajoitettuja avunsaannin kokemuksia ja hallinnan suhteita huumeita käyttävien naisten keskusteluissa hyvinvointipalvelujärjestelmästä

Blogiarkisto »